--->
AfterDawn logo

Rovio perusti LVL11-nimikkeen kokeellisten pelien julkaisua varten

Juha Tuppi Juha Tuppi

Rovio julkisti eilen uuden Retry-pelinsä "salaisen" LVL11-tuotekehitysyksikkönsä kautta. Rovion Jami Laeksen mukaan yksiköltä on luvassa lisää pelejä tulevaisuudessa.

PocketGamer.biz haastatteli vastikään Rovion Jami Laesta yhtiön uudesta LVL11-yksiköstä. Hänen mukaansa yhtiön on tarkoitus hyödyntää vasta perustettua LVL11-nimikettä erilaisten mobiilihankkeiden lähestymiseen. Uusi yksikkö sallii muun muassa kokeilut hieman hullumpienkin ideoiden ja pelimekaniikkojen suhteen. Jotain ajatusmaailmasta LVL11:n takana kertonee sekin, että sen nimi perustuu legendaarisessa Spinal Tap -parodiadokumentissa esiintyvän kuvitteellisen yhtyeen vahvistimeen, jossa riitti äänenvoimakkuuden asetuksia aina yhteentoista saakka.


Laeksen mukaan LVL11:lla ei keskity mihinkään erityiseen pelityyppiin, vaan kehittäjille annetaan täysin vapaat kädet ideoimiseen ja kokeiluun. Lisäksi nimike mahdollistaa välimatkan pitämisen Angry Birds -brändiin, jotta se ei rajoittaisi pelien kehittämistä millään tavalla. Vasta julkistettu Retry on tuorein esimerkki LVL11:n kautta julkaistuista peleistä, joita on Laeksen mukaan tulossa lisää tulevien kuukausien aikana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki