Google sulkee Stadian pelistudiot - Stadian pelien kehitys keskittyy jatkossa ulkopuolisille toimijoille

Google sulkee Stadian pelistudiot - Stadian pelien kehitys keskittyy jatkossa ulkopuolisille toimijoille
Googlen Stadia-pilvipelipalvelu kokee muutoksen. Google sulkee Stadian pelikehitysosaston ja pelien kehitys keskittyy jatkossa ulkopuolisille toimijoille. Tämän myötä osastoa johtanut Jade Raymond jättää yhtiön. Asiasta kerrottiin Googlen blogikirjoituksessa.

Syy pelikehitysosaston lopettamiselle löytyy lähinnä rahasta. Laadukkaiden pelien kehitys vie paljon aikaa ja rahaa. Osastoon kuuluu kaksi studiota. Googlen mukaan suurin osa näistä työntekijöistä siirtyy muihin hommiin.




Pelien kehityksen sijaan Google siis keskittyy itse Stadia-alustaan ja sen teknologian kehittämiseen.

Google kertoo, että nykyiset ja tulevat Stadia-pelaajat voivat jatkaa pelaamista entiseen tapaan ja uusia julkaisuja on luvassa ulkopuolisilta tekijöiltä. Googlelta luvataan, että se on sitoutunut kehittämään Stadiaa ja pilvipelaamista myös tulevaisuudessa.

Kirjoittaja: Janne Yli-Korhonen @ 2. helmikuuta, 2021 16:14
Seuraa kirjoittajaa Twitterissä
Toimittajan Janne Yli-Korhonen bio
Tägit
Google Stadia pilvipelaaminen peliala pelistudio
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2021 AfterDawn Oy

Hosted by
Powered by UpCloud