Apple on valmis ostamaan podcasteja itselleen – Ei tee niillä lainkaan rahaa

Apple on valmis ostamaan podcasteja itselleen – Ei tee niillä lainkaan rahaa
Spotify on onnistunut murtautumaan kiusallisen hyvin Applen aiemmin dominoimalle digitaalisen musiikin jakelun markkinoille. Musiikin lisäksi Spotify on päässyt nakertamaan Applen asemaa podcast-lähetyksissä. Parantaakseen kilpailuasetelmiaan, Apple on päättänyt avata kukkaronsa nyörejä ja ostaa palveluunsa eksklusiivisia podcasteja.

Samanlainen kilpailu yksinoikeussisällöstä kävi Spotifyn ja Applen välillä huippuartistien musiikista muutama vuosi sitten. Silloin kamppailu kulminoitu Taylor Swiftiin, joka ei suostunut julkaisemaan albumiaan lainkaan Spotifyssa palvelun ilmaisversion takia. Kuuntelijoiden kannalta yksinoikeussisältöjen haaliminen on harmillista, koska tällöin lempisisällöt saattavat hajaantua eri palveluihin ja niiden kuunteluun tarvitaan useampi sovellus. Yksinoikeus-strategiaa Apple on lähtenyt toteuttamaan myös uudessa Apple TV+ -suoratoistopalvelussa.



Bloombergin mukaan Apple on ottanut yhteyttä useisiin mediayhtiöihin ja tiedustellut niiden halukkuutta tarjota podcasteja yksinoikeussopimuksella Applen verkkopalveluissa. Toistaiseksi kyse on vain keskusteluista, joten pelilikkeitä nähtäneen vasta hieman myöhemmin.

Tilanne on mielenkiintoinen sikäli, että Apple ei tee rahaa podcasteilla lainkaan. Apple motiivi lienee kuuntelijoiden säilyttäminen ja Apple Musicin aseman vahvistaminen Spotifyta vastaan.

Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 17. heinäkuuta, 2019 5:56
Tägit
Spotify podcast Apple Podcast Apple
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy