Google Hangouts lopettaa, käyttäjät siirretään sisarpalveluihin

Google Hangouts lopettaa, käyttäjät siirretään sisarpalveluihin
Googlen pikaviestinstrategia on ollut yksi yhtiön häpeäpilkuista jo vuosikausia. Olipa kyse Google Talkista, Hangoutsista, Duosta, Voicesta, Allosta tai mistähä tahansa muusta Googlen pikaviestinkokeilusta, niin kaikki ovat pitkälti epäonnistuneet.

Nyt sisäpiiritiedot kertovat 9to5Google:lle, että Google on lopettamassa Hangouts-palvelua.

Aivan näin yksinkertaisesta palvelun sulkemisesta ei kuitenkaan ole kyse, viestinsovellusten tuotepomo Scott Johnston vastasi Twitterissä. Hangouts lopettaa, mutta käyttäjät siirretään Hangouts Meet ja Hangouts Chat -sovellusten käyttäjiksi.

Lienee Googlen strategiasta kertoo jotain sekin, että todennäköisesti et ole koskaan edes kuullut näistä erillisistä Hangouts-sovelluksista. Niistä toinen (Chat) on tiimiviestintään tarkoitettu sovellus ja toinen (Meet) videokonferensseihin painottuva sovellus.

Google ei halua myöntää, että Hangouts lopettaa, mutta näin käytännössä on tapahtumassa. Niin sanoo itse Johnstonkin Twitterissä.

Toki käyttäjien on mahdollista jatkaa sisarsovelluksissa, mutta Hangouts sellaisenaan, ainakin sillä nimellä, tulee poistumaan lopulta kokonaan.





Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 3. joulukuuta, 2018 16:32
Tägit
Google Hangouts Google
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2018 AfterDawn Oy