VLC:stä julkaistiin universaali sovellus – Toimii myös HoloLens-laseilla

VLC:stä julkaistiin universaali sovellus – Toimii myös HoloLens-laseilla
Suosittu musiikin ja videoiden toistamiseen käytetystä VLC:stä on julkaistu universaali sovellusversio Windows 10:lle. Ohjelma on vielä beta-asteella, joten se ei toimi vielä kaikilta osin tarkoitetulla tavalla.

Universaali sovellusversio tarkoittaa käytännössä sitä, että VLC:n kehitystiimi voi yksinkertaistaa ohjelmansa kehitystyötä WIndows-alustoilla. Samaa koodipohjaa voidaan hyödyntää Windows-tietokoneille ja -puhelimille tarkoitetuissa ohjelmissa. Bonuksena samaa työtä voidaan uusiokäyttää HoloLens-laseille tarkoitetussa sovelluksessa ja Xbox One -sovelluksessa.

VLC:n mukaan Xbox Onelle tarkoitettu universaali sovellus on tarkoitus tulla saataville syksyllä.

Uusi sovellus sisältää muun muassa tuen Microsoftin Cortana-avustajalle. Puhekäskyjen avulla sovellusta voi määrät toistamaan tietyn artistin kappaleita tai luomaan soittolistoja hänen musiikistaan. Universaali sovellus ei kuitenkaan tue kaikkia samoja ominaisuuksia kuin ohjelman desktop-versio. Esimerkiksi DVD-toisto ei ole mahdollista universaalilla sovelluksella.

Alla olevassa videossa esitellään VLC:n toimintaa HoloLens-laseilla.



Kirjoittaja: Manu Pitkänen @ 6. heinäkuuta, 2016 10:29
Tägit
video Microsoft VLC videon toisto Xbox One Windows 10 Microsoft HoloLens universaalit sovellukset
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2019 AfterDawn Oy