-
Skypen luojat ja eBay käräjille myös Yhdysvalloissa
Nettipuhelinpalvelu Skypen alunperin kehittäneet Janus Friis ja Niklas Zennström ovat haastaneet Skypen ja sen nykyisen omistajan eBayn oikeuteen myös Yhdysvalloissa. Haaste tulee eBayn kannalta hankalaan aikaan, sillä yhtiö ilmoitti pari viikkoa ...
-
Suomi kiri hopealle IT-alan kilpailukyvyssä
Suomi paransi sijoitustaan eri maiden IT-kilpailukykyä vertailevassa selvityksessä. Tämän vuotisen vertailun mukaan Suomi tarjoaa IT-yrityksille toiseksi parhaat toimintaedellytykset, kun viime vuonna Suomen sijoitus oli kolmastoista. Myös ...
-
GGF uuteen pörssiin, The Pirate Bay sittenkin myyntiin?
The Pirate Bay -sivuston ostajaehdokas Global Gaming Factory X (GGF) on jälleen pörssissä. Kerroimme viime viikolla GGF:n ongelmista tukholmalaisessa pörssissä, jotka johtivat yrityksen sulkemiseen pörssin ulkopuolelle. Nyt yritys on kuitenkin ...
-
PSN-maksukortit myyntiin lokakuussa
PlayStation Network (PSN) -maksukortit tulevat Suomessa myyntiin 1. lokakuuta. PlayStation Network -lompakon saldoa voi kartuttaa 20 ja 50 euron suuruisilla latauskorteilla.
PSN-maksukorttien avulla PSN:n pelejä ja muuta sisältöä pääsevät ...
-
Hollywood oli välittömästi The Pirate Bayn uuden palveluntarjoajan kimpussa
The Pirate Bayn (TPB) palveluntarjoaja Black Internet joutui sakkouhan alla sulkemaan TPB:n pois verkosta. TPB palasi kuitenkin nopeasti linjoille uuden palveluntarjoajan kautta. Hollywood oli nopeasti jo uudenkin palveluntarjoajan kimpussa: ...
-
Archosin uusi tabletti saa voimansa Androidista
Suomessa hieman pienemmälle huomiolle jäänyt mediasoittimistaan tuttu Archos on nyt yllättänyt monet tahot julkaisemalla oman Android-ohjelmistoalustaan perustuvan internet tabletin.
Archos 5 Internet Tablet -nimellä kulkeva uutukainen ...
-
Facebookilla jo 300 miljoonaa käyttäjää
Sosiaalinen verkkoyhteisö Facebook on saavuttanut kunnioitettavan 300 miljoonan käyttäjän rajapyykin. Tämä on kuitenkin vasta alkua, visioi Facebookin toimitusjohtaja ja luoja Mark Zuckerberg, joka kertoi satojen miljoonien paukkumisesta blogikirjoit...
-
Ranska hyväksyi kolmen hudin lakiehdotuksen
Ranskan kansalliskokous eli parlamentin alahuone hyväksyi tiistaina uudistetun version ns. kolmen hudin laista, jonka perusteella tekijänoikeudella suojatun sisällön luvattomasta lataamisesta kiinnijäävien henkilöiden nettiyhteydet voitaisiin ...
-
Xbox 360 saa 250 gigatavun kiintolevyn ja 802.11n-verkkotuen
Microsoftin Xbox 360 -pelikonsolista saadaan pian markkinoille uusi malli, jossa muutosta aiempiin versioihin nähden tulee ainoastaan kiintolevyn osalta, jonka tallennuskapasiteetti on uudessa versiossa 250 gigatavua.
Uusia konsoleita myydään ...
-
Chrome-selaimen 3-versio on nyt vakaa
Vauhdikkaalla tahdilla päivittyvän Chrome-selaimen kehitys on jälleen saavuttanut yhden merkkipaalun, kun selaimen 3-versio (3.0.195.21) pistettiin lopulta jakoon vakaana versiona.
Aiempaan 2-versioon verrattuna selain on parantunut mm. ...
-
Netin ja television rinnakkaiskäyttö kasvussa
Kuinka montaa muuta medialaitetta käytät tätä juttua lukiessasi? Markkinatutkimusyhtiö Nielsenin tutkimuksen mukaan vastaus kysymykseen on vielä toistaiseksi todennäköisesti et yhtään, mutta yhä useammin vähintään yhtä, ellei useampaa. Internetin ...
-
Black Internet valittaa TPB-uhkasakosta
Viime kuussa Tukholman käräjäoikeus määräsi The Pirate Baylle (TPB) internet-yhteyksiä tarjonneen Black Internet -yrityksen potkimaan TPB:n ulos tietoverkoistaan tai muuten maksettavaksi tulisi uhkasakko. Yritys totteli oikeuden päätöstä tuolloin ...
-
HBO:n sarjoja jatkossakin Ylen ohjelmistossa
Yleisradio ja yhdysvaltalainen televisioyhtiö HBO ovat tehneet kolmivuotisen, aiempaa laajemman jatkosopimuksen HBO:n sarjoista. Aiemmasta vuonna 2007 solmitusta sopimuksesta poiketen uusi sopimus ei enää määrittele esityskertoja, vaan ajanjaksoja, ...
-
Cable Open! tarjoaa taas ilmaiskurkistuksen maksukanaviin
Cable Open! –kampanja on taas täällä, eli kaapelitelevisio- ja iptv-verkoissa voi siis perjantai-illasta maanantaiaamuun (18.-21.9.2009) katsella kymmeniä maksukanavia täysin ilmaiseksi. Katseluun ei vaadita erillistä ohjelmakorttia, mutta ...
-
Zune HD myyntiin - tarjolla ainoastaan ilmaisia ohjelmia
Microsoftin kannettavien Zune HD -mediasoittimien myynti on käynnistynyt tänään Yhdysvalloissa ja samalla lähes kaikki Zunea koskeneet mysteerit ovat ratkenneet.
Ensimmäinen huhut tyrmännyt isku tuli Microsoftin suunnalta, joka vahvisti ...
-
Oikeus: DMCA ei vaadi suodatusten käyttämistä
Tekijänoikeusjärjestöt ja mediajätit ovat jälleen kokeneet ikävän oikeustappion, kun Yhdysvalloissa voimassa oleva DMCA-laki (Digital Millennium Copyright Act) pelasti Veoh-videopalvelun tekijänoikeusrikoksia koskeneilta syytteiltä.
Juttua ...
-
Apple TV:n hinta aleni
Vuonna 2007 Apple julkaisi olohuoneen mediakeskukseksi tarkoitetun Apple TV -mediasoittimen, joka yrityksen yleisestä kaavasta poiketen ei ole osoittautunut hittituotteeksi. Uusia asiakkaita kosiakseen yritys onkin nyt päättänyt tiputtaa laitteen ...
-
EU tahtoo taajuuskaistaa tietoliikenteelle ja tehokkuutta taajuuskäyttöön
Suomessa jo läpikäyty ja muuallakin Euroopassa meneillään oleva televisiolähetysten digitalisointi johtaa siihen, että osa taajuuskaistasta jää vapaaksi muuhun käyttöön. EU:n komissio on valmistanut selvityksen, jonka tavoitteena on EU-tasolla ...
-
Miniläppärit piristivät vaisua kodinelektroniikan kauppaa
Suomalaisten innostus hankkia kodintekniikkaa on edelleen selkeästi viime vuotta alhaisemmalla tasolla, selviää kodintekniikka-alan yhteistyöfoorumi Kotekin tuoreesta tilastojulkaisusta. Kauppa on ollut jokaisessa tuoteryhmässä viime vuotista ...
-
Welhon uudessa kanavapaketissa kanavat saa valita itse
Maksukanavien tilaamisessa on monien kuluttajien kohdalla ongelmakohtana se, että kuluttajat eivät yleensä saa valita vapaasti ainoastaan niitä kanavia joita he haluavat katsoa, vaan heidän pitää tilata jokin valmis kanavapaketti, jossa on ...