Autojen takaisinkutsuista jo 20% on ohjelmistopäivityksiä
Yhdysvalloissa on kerätty tilastoja siitä, millaisia takaisinkutsuja autoille on viime vuosina jouduttu tekemään.
Perinteisesti takaisinkutsuja on tehty mekaanisille vioille, jotka on huomattu kenties vasta pari vuotta automallin myyntiin tulon jälkeen, kun jokin auton osa on alkanut temppuilemaan säännöllisesti merkittävällä osalla asiakkaista. Joskus taas pelkkä huoli turvallisuusvirheestä johtaa takaisinkutsuun.
Mutta autojen muuttuessa renkailla liikkuviksi tietokoneiksi, ovat takaisinkutsut alkaneet nekin muuttumaan yhä enenevissä määrin ohjelmistopäivityksiksi. Yhdysvaltain tilastojen mukaan viimeisen kahden vuoden aikana kaikista autotehtaiden takaisinkutsuista yli 20 prosenttia on koskenut ohjelmistopäivityksiä.
Ohjelmistopäivitysten määrällä ei ole myöskään korrelaatiota sähköautojen määrään, sillä ohjelmistopäivitysten vuoksi tehdyt takaisinkutsut ovat kattaneet tasaisesti niin polttomoottoriautoja kuin sähköautojakin. Eli voimanlähteestä riippumatta, auto on täynnä elektroniikkaa.
Kehityksessä on kuitenkin ollut myös positiivinen vire, sillä uusimpia autoja ei tarvitse enää ajaa huoltoliikkeeseen lainkaan, vaan autoon voi asentaa useimmiten vaaditun ohjelmistopäivityksen suoraan auton valikoista.
Ongelmallisempia ovatkin muutamaa vuotta vanhemmat autot, joissa oli jo merkittävä määrä elektroniikkaa, mutta joihin ei voi jaella päivityksiä etäyhteyden yli. Niiden osalta reissu huoltoliikkeeseen päivitysten asentamiseksi on edelleen pakollista.
Tokihan autojen jatkuvalla yhteydellä nettiin on myös huolestuttavia seurauksia: autot saattavat lopettaa osan toiminnoistaan, jos autovalmistaja menee konkurssiin ja palvelimet sammuvat.
Suomessa kaikki meneillään olevat autojen takaisinkutsut löytyvät Traficomin ylläpitämältä sivustolta.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.