-
Microsoft lipsautti tulevan käyttöjärjestelmän lataussivun julkiseksi - Windows TH lopullinen nimi?
Microsoft on vahingossa paljastanut etukäteen tulevan Windows-julkaisun nimen omilla sivuillaan. The Verge uutisoi sivuilta löytyvän "Windows TH" -nimen olevan todennäköisesti lyhenne sanoista Windows Threshold.
Microsoftin odotetaan esittelevän ...
-
Microsoft esitteli Chromecastiä muistuttavan mediatikun
Microsoft esitteli tällä viikolla chromecastimäisen lisälaitteen, jonka avulla voi siirtää kuvaa puhelimesta tai tabletilta langattomasti televisioon. Laite on yhteensopiva niin Windows- kuin Android-laitteidenkin kanssa, sillä se perustuu ...
-
Microsoft esitteli DirectX 12:n uusia ominaisuuksia
Viime maaliskuussa Microsoft julkisti DirectX 12:n olevan kehityksen alla, ja ensimmäisiä DX12-pelejä lupailtiin ensi vuoden jouluksi. Nyt uusinta Direct3D-versiota ja sen uutuuksia on demottu Microsoftin ja Nvidian toimesta.
Aiempien tietojen ...
-
Uusi Office saa silmäystävällisemmän tumman teeman
Kerroimme viikko sitten Windows 9:n vuotaneista kuvakaappauksista, joissa esiintyi nk. Technical Preview -versio. Nyt samalla nimellä varustettu esiversio on valmistunut testaukseen myös seuraavasta Officesta, kertoo The Verge.
Sivuston ...
-
Microsoft Officen tuleva versio vuoti, avustaja tekee paluun?
Kerroimme viikko sitten Windows 9:n vuotaneista kuvakaappauksista, joissa esiintyi nk. Technical Preview -versio. Nyt samalla nimellä varustettu esiversio on valmistunut testaukseen myös seuraavasta Officesta, kertoo The Verge.
Sivuston ...
-
Teknologiaharrastaja väsäsi Xbox Onesta "kannettavan" version
Tee-se-itse-miehen esittelemä "XBook One" yhdistää kannettavien tietokoneiden mobiiliuden ja raskaan sarjan kotikonsolin – ainakin melkein.
ExtremeTech-sivusto raportoi eilen EdsJunk-blogin Eddie Zarickin tuoreimmasta rakennusprojektista. ...
-
Microsoft esittelee Windows 9:n kahden viikon päästä
Microsoftin on huhuttu esittelevän Windows 9:n ennakkoversion kehittäjille ja yrityskäyttäjille tämän kuun lopulla. Huhupuheilla näyttää olleen pohjaa, sillä Microsoft on lähettänyt sähköpostitse kutsuja 30. syyskuuta San Franciscossa järjestettävään ...
-
Microsoft osti Minecraftin kehittäjän
Microsoft on ostanut ruotsalaisen Minecraft-peliä kehittävän Mojangin. Kaupan odotetaan toteutuvan vielä tämän vuoden puolella.
Microsoft maksoi Mojangista 2,5 miljardia dollaria. Ohjelmistojätti arvelee kaupan maksavan itsensä takaisin ...
-
Uudella videolla: Windows 9:n tukee useaa työpöytää
Saksalainen WinFuture-sivusto julkaisi aiemmin Windows 9:n Käynnistä-valikkoa esittelevän videon ja nyt se on tehnyt samankaltaisen esittelyvideon käyttöjärjestelmän uudesta usean työpöydän käytön mahdollistavasta ominaisuudesta.
Käytössä ...
-
Videovuoto: Näin Windows 9:n uusi Käynnistä-valikko toimii
Windows 9:n Tech Preview'n viralliseen esittelyyn ei ole aikaa enää kuin pari viikkoa, joten erilaisia vuotoja on alkanut putkahdella verkkoon. Saksalainen WinFuture-verkkosivusto on esimerkiksi julkaissut kaksi minuuttia kestävän esittely ...
-
Uusia kuvakaappauksia Windows 9:stä julki
Tiedämme jo, että Windows 9 on tulossa "pian". Julkistusaikatauluksi on arvioitu muun muassa syyskuun loppua ja ominaisuuksista huhuissa on ollut esimerkiksi Cortana-ääniassistantti. Nyt tulevasta Windowsista on vuotanut uusia kuvakaappauksia, ...
-
Microsoft päivitti jälleen OneDrivea
Aiemmin kesällä Microsoft tuplasi SkyDrivesta OneDriveksi uudelleennimetyn pilvipalvelunsa ilmaistallennustilaa. Samalla muokattiin Office-palveluiden ostajille tarjottavia pilviratkaisuja. Nyt uudistukset koskevat suuria tiedostoja.
Microsoft ...
-
Microsoft testaa Xbox-pelien tuomista pilvipalvelun kautta verkkoselaimiin
Sony on jo pitkällä oman PlayStation Now -pilvipelipalvelunsa lanseeraamisessa, mutta tuoreimpien tietojen mukaan Microsoftillakaan ei istuskella käsien päällä.
Neowin-sivusto raportoi eilen Microsoftin testaavan Xbox-pelien tuomista pilven ...
-
Selvitys: Xbox One myi Japanissa vain 24 000 konsolia avausviikollaan
Ttuoreen selvityksen mukaan Xbox Onen myyntiluvut Japanissa eivät ole kaunista katseltavaa, eikä mitään, mistä Microsoft voisi olla ylpeä.
-
Microsoft vaihtaa möykkääviä Xbox One -konsoleita uusiin
Tuoreimpien tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että Microsoft on saanut riesakseen jälleen uuden Xbox One -pelikonsolin lastentaudin uusien markkina-alueiden valloituksen myötä.
CVG raportoi tänään Xbox-foorumeilla ilmenneestä ongelmasta. ...
-
Microsoft aikoo ostaa Minecraftin kehittäjän kahdella miljardilla dollarilla
Minecraftia kehittävä ruotsalainen peliyhtiö Mojangin omistus on siirtymässä Microsoftille, Wall Street Journalin ja Bloombergin mukaan. Nimettömänä pysyttelevän lähteen mukaan kauppahinta olisi kaksi miljardia dollaria. Kauppakirjat allekirjoitetaan ...
-
Xbox Onen tuleva päivitys parantaa mediasoitinta ja tuo Suomen tv-oppaat konsolille
Xbox One -pelikonsolin virallinen Suomen-julkaisu näkyy myös tulevassa päivityksessä: ensi kuussa konsolin omistajat voivat viimein nähdä suomalaisten tv-kanavien ohjelmaoppaat Xboxilla ja SmartGlass-sovelluksessa.
Microsoftin Larry Hryb ...
-
Mitä IFA-superviikosta jäi käteen? Tässä tärkeimmät laitejulkistukset
Berliinissä järjestettävät IFA-kulutuselektroniikkamessut eivät ole kokoluokkansa puolesta läheskään yhtä massiivisia tapahtumia kuin vuodenvaihteessa Las Vegasissa pidettävät CES-messut, mutta siitä huolimatta muutamat valmistajat ovat vaivautuneet ...
-
Microsoft esitteli haastajan Chromecastille
Microsoft lisäsi puhelinmallistoonsa eilen pari kohtalaisen edullista puhelinmallia, joissa oli kiinnitetty erityistä huomiota kuvausominaisuuksiin. Niiden lisäksi yleisölle esiteltiin langattoman latauksen mahdollistavia kuoria ja kääntösuojia. ...
-
Microsoft aloittaa suurkosketusnäyttöjen massatuotannon
Microsoftin laiteliiketoimintaa johtavan Stephen Elopin mukaan yhtiö aikoo aloittaa suurten kosketusnäyttölaitteiden massatuotannon. Laitteissa käytettävän teknologian Microsoft sai Perceptive Pixel -yhtiön oston myötä.
Projektoreiden ja ...