AfterDawn logo

Foodora mahdollisesti tuomassa drone-kuljetukset Suomeen - Ruotsissa käyttöön toukokuun aikana

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Ruoankuljetuspalvelu Foodora tiedottaa, että sen toimesta Ruotsissa aloitetaan ensimmäiset ympärivuotiset drone-kuljetukset asiakkaille toukokuussa. Dronet kuljettavat tuotteita seitsemänä päivänä viikossa; sateella, lumessa ja tuulessa. Vastaavanlainen kuljetus saattaa tulla myös Suomeen.

Ruotsin Foodora on ensimmäinen kahdeksasta Foodora-maasta Euroopassa, joka ottaa drone-kuljetukset käyttöön. Kuljetukset aloitetaan aluksi Värmdön alueella Tukholman edustan saaristokunnassa, mutta tavoitteena on laajentaa toimintaa myös muualle.

Foodora hyödyntää Ruotsissa Aeritin droneja. Niiden toimitusetäisyys on 12 kilometriä ja toimituksen paino voi olla 4 kiloa.

Testauksia dronejen käytöstä on toistaiseksi tehty lisäksi Norjassa. Etenkin Pohjoismaissa on alueita, joiden saavutettavuus on logistisesti haasteellista.

"Seuraamme Ruotsin tilannetta hyvin tiiviisti. Ala kehittyy vauhdikkaasti, joten tarkastelemmme mahdollisuutta, että jossain vaiheessa drone-kuljetukset aloitettaisiin Suomessakin, jos Ruotsin tulokset ovat lupaavia. Lisäksi haluamme kuulla, että drone-kuljetukset ovat tuottaneet selvästi lisäarvoa asiakkaille", kertoo Suomen Foodoran Head of Operations Lauri Syvänen.


Ruotsissa Foodoran kuljetukset kattavat tällä hetkellä 90 prosenttia koko maan alueesta. Dronejen avulla pyritään saavuttamaan 100 prosentin kattavuus.

Foodoran tiedotteen mukaan Suomessa dronejen käyttöä on pohdittu ensimmäisen kerran jo muutama vuosi sitten, mutta sen mukaan tuolloin aika ei ollut vielä oikea.

"Keskustelemme varmasti Ruotsin kanssa asiasta vielä tämän vuoden puolella. Erityisesti Suomessa on saariston lisäksi useita järvikuntia, joissa kuljetuksia on muuten mahdotonta järjestää. Kaupunkialueilla lähetit ovat silti tärkein voimavara, paras ja tehokkain mahdollinen keino toimittaa tuotteet asiakkaalle", kertoo Syvänen.

Suomessa drone-kuljetukset ovat jo jonkin verran tuttuja, sillä esimerkiksi Wingillä on ollut Suomessa toimintaa muutaman vuoden ajan. Wingin droneilla esimerkiksi kuljetettiin Fazerin tuotteita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki