-
YouTuben Echo-eston syy selvisi? Google kehittää kilpailijaa
Aiemmin tällä viikolla Amazon esitteli uusia Echo-laitteita, jotka kasvattavat melkoisesti verkkokauppajätin älykotilinjastoa. Kaikki ei kuitenkaan ollut Amazonilla aivan ruusuilla tanssimista tällä viikolla, sillä yhtiö joutui ennen julkistustilaisuutta ...
-
Elon Musk esitteli visiota rakettimatkustuksesta maapallon ympäri
Australian Adelaidessa järjestetty International Astronautical Congress 2017 -tapahtuma kokosi avaruusmatkustuksesta kiinnostuneet yhteen saliin, kun paikalle saapunut visiönääri ja SpaceX-miljardööri Elon Musk puhui tulevaisuudesta.
Elon ...
-
Passenger Dronen ensimmäinen miehitetty lento kuvattiin videolla
Henkilökohtainen lentomatkustaminen on yksi suosituimpia tulevaisuuden scifi-visisiota, mutta viime vuosien drone-buumi on tuonut unelman kovin lähelle todellisuutta. Automaattiohjatut moniroottoriset kopterit voivatkin jatkossa kuljettaa ihmisiä ...
-
Sen piti olla mahdotonta – Warhammer 2:n suojaukset murrettiin muutamassa tunnissa
Denuvon suojausjärjestelmien piti laittaa lopullisesti stoppi tietokonepelien nettipiratismille, mutta toisin on kuitenkin käynyt. Itävaltalaisyhtiön suojauksilla varustetut pelit osoittautuivat aluksi erittäin vaikeiksi "kräkätä", mutta nyt ...
-
Amazonin puheavustaja lisätään uusiin Bemareihin
Saksalainen autovalmistaja BMW aikoo sisällyttää valikoituihin autoihinsa ja Mini-merkin alaisuudessa myytäviin ajoneuvoihin Amazonin kehittämän Alexa-puheavustajan. Ensimmäiset Alexalla varustetut autot esitellään ensi vuoden puolivälin paikkeilla.
...
-
K-ryhmä aloittaa suomalaisten elintarvikkeiden myynnin Kiinassa
Suomalainen vähittäistavarakauppias K-ryhmä on aloittamassa elintarvikeviennin Kiinaan. Tuotteita on tarkoitus myydä Kiinassa verkkokauppajätti Alibaban kautta. Yhteistyön tavoitteena sanotaan olevan suomalaisten elintarvikebrändien vienti ...
-
Suomen Amiga-käyttäjien tapahtumassa Oulussa pääsee tutustumaan erikoisuuksiin
Suomen Amiga-käyttäjät ry, SAKU, järjestää viikonloppuna tapahtuman Oulussa, jossa pääsee tutustumaan ikonisiin laitteisiin ja osallistumaan kilpailuihin.
SAKUn mainoksen mukaan 30. päivä, eli tulevana lauantaina, järjestettävä tapahtuma ...
-
Ydinvoimalabisnes ajoi Toshiban myymään muistituotannon – Apple yksi ostajista
Japanilainen teknologiayhtiö Toshiba on päätynyt myymään flash-muistituotantonsa Bain Capital -pääomasijoitusyhtiön johtamalle konsortiolle. Kyseessä on yksi tämän vuoden suurimmista teknologiasektorin liiketoimintakaupoista, sillä konsortio ...
-
Amazon haastaa taas Apple TV:n – Fire TV tukee Dolby Atmosta ja HDR10:tä
Uusien Echo-kaiutintuotteiden lisäksi Amazon on esitellyt uuden Fire TV 4K -medialaitteen, jonka avulla omaan "tyhmään" televisioon saa katsottavaksi nettipalveluiden sisällöt. Amazon haastaa laitteella Applen juuri päivittämän 4K-sisältöjä ...
-
Alexa kuuntelee sinua vaikka jokaisessa huoneessa – Amazon esitteli uuden Echon
Amazonin julkistustilaisuudet eivät välttämättä herätä Suomessa kovin suuria tunnekuohuja, mutta yhtiö on noussut nopeasti Echo-älykaiuttimen ja Alexa-puheavustajan myötä kuluttajien näkökulmasta paljon mielenkiintoisemmaksi yhtiöksi. Aiemmin ...
-
Google poisti YouTuben Amazonin uutuuslaitteesta
Älykaiuttimien edelläkävijä Amazon on kohdannut uusimman laitteen kohdalla melkoisen vastoinkäymisen. Echo-älykaiuttimen uusi, näytöllä varustettu versio Echo Show on nimittäin joutunut luopumaan YouTube-videoista.
Alunperin Echo Show'n ...
-
Samsungin Windows-virtuaalilaite paljastui vuodossa
Microsoftin uusi Windows Mixed Reality -alusta on toistaiseksi ollut varsin vähäisesti näkyvillä, mutta Redmondista on vakuutettu, että alusta lähtee lentoon uusien yhteistyökumppanien avustuksella. Tähän mennessä esimerkiksi Asus on paljastanut ...
-
Commodore 64 – Tasavallan tietokone -kirja julkaistaan ensi viikolla
Jos olit kultaisella 1980-luvulla kova Commodore 64 -diggari tai sinun tuttavapiirissäsi on sellaisia, niin joululahjan hankkiminen voi olla tänä vuonna helppoa. Kustannusyhtiö Minerva julkaisee nimittäin ensi viikolla legendaarisesta tietokoneesta ...
-
Firefox uudistuu täysin – Onko aika vaihtaa Chromesta Firefoxiin?
Selainmarkkinoilla ei ole tapahtunut hetkeen mitään erityisen mielenkiintoista, mutta tänä syksynä Mozilla aikoo tuoda tällekin osa-alueelle hiukan säpinää. Mozilla on nimittäin tehnyt hartiavoimin töitä Project Quantumin parissa ja pian kovan ...
-
Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja siirtyy sivuun – Seuraaja valittu
Suositun suomalaisen Verkkokauppa.comin perustanut ja yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja Samuli Seppänen aikoo jättää päivittäiset tehtävänsä nettikaupan johdossa. Yhtiötä hän ei jätä kuitenkaan kokonaan, vaan jatkossa hän aikoo keskittyä ...
-
Itsestään ajavista autoista älykaupunkiin – Nvidian uusi Metropolis-alusta kerää uusia asiakkaita
Nvidia on ratsastanut tekoälyteknologioiden kehityksen kärjessä jo useamman vuoden ajan. Näkyvin esimerkki tekoälyn ja koneoppimisen saavutuksista on autojen itsenäinen ajaminen, mutta liikenteestä löytyy enemmänkin käyttökohteita tekoälylle. ...
-
Apple aloitti seurannan – Kerää selaustietoja Safarin käyttäjistä
Apple on lisännyt Safari-selaimeensa uusia tietoturvaominaisuuksia, jotka suojaavat käyttäjiä mainostajien tiedonkeruulta. Samaan aikaan Apple on itse alkanut kerätä tietoa käyttäjien selaamisesta.
Omassa viestinnässään Apple on ottanut ...
-
Nyt ne on julkaistu – Intelin 8. sukupolven Core-työpöytäsuorittimet tulevat saataville
Intel on vihdoin esitellyt työpöytäkäyttöön tarkoitetut kahdeksannen sukupolven Core-suorittimet. Piirijätti esitteli ensimmäiset 8. sukupolven piirit jo elokuun lopulla, mutta tuolloin oli kyse kannettaviin tietokoneisiin suunnatuista malleista.
...
-
Netflixin HDR-leffat näkyvät jatkossa myös iPhonella ja iPadillä
Netflix laajensi HDR-tuettujen laitteiden listaa vähän aika sitten Samsungin elokuussa esittelemällä Galaxy Note8 -älypuhelimella. Suoratoistopalvelu on joutunut päivittämään tuettujen laitteiden listaa nyt uudelleen uuden sukupolven iPhonien ...
-
Apple ei kertonut kaikkea – Ilmaiset 4K-elokuvat eivät tule ladattavaksi
Apple julisti iPhone 8:n ja iPhone X:n julkistustilaisuudessa, että iTunesin kautta ostetut Full HD -elokuvat päivittyvät automaattisesti ja ilmaiseksi 4K-tarkkuuteen.
Koko totuutta ei kuitenkaan lehdistötilaisuudessa paljastettu, sillä ...