AfterDawn logo

Telia myi Assembly -tapahtuman

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Ruotsalainen teleoperaattori Telia on karsinut rankalla kädellä rönsyjään viime aikoina ja nyt yhden lyehyehkön aikakauden loppu on nähty. Suomen suurin tietokonetapahtuma, vuonna 1992 ensimmäistä kertaa järjestetty Assembly on myyty.

Telia osti Assembly-tapahtuman itselleen kesällä 2018 ja tuolloin operaattorilla oli kova tunku eSports-maailmaan - ja siihen asetelmaan Assemblyn osto osui mainiosti.

Sittemmin Telia on järjestellyt liiketoimintojaan isolla kädellä ja mm. yhdistänyt omistamansa C More ja MTV -brändit saman katon alle. Samalla myös Telian hallinnoimia urheilulähetysten oikeuksia on siirretty MTV:n haltuun. Telian oma eSports Series vaikuttaa loppuneen vuoden 2022 aikana, sillä sarjan sivuilla ei ole nähtyy enää päivityksiä syksyn 2022 jälkeen.

Telia myy Assembly Organizing Oy:n koko osakekannan yhtiön toimivalle johdolle ja tapahtuman järjestäjille, eli Telia luopuu kokonaan omistuksestaan Assemblyssä. Assemblyn mukaan Telia jatkaa tapahtuman pääyhteistyökumppanina myös jatkossa, tiedotteen mukaan ainakin vuonna 2024.


Seuraavat Assembly-tapahtumat ovat helmikuussa 2024 järjestettävä Assembly Winter sekä elokuussa 2024 järjestettävä Assembly Summer.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki