--->
Kvanttilaskentaa pidetään tietotekniikan tulevaisuutena. Keräämme tälle sivulle yhteen paikkaan kaikki uutisemme ja artikkelimme, jotka koskevat kvanttitietokoneita ja kvanttilaskentaa.
Useat länsimaat ovat lisänneet vaivihkaa vientisäädöksiinsä pykälän, joka kieltää viemästä tietyntyyppisiä kvanttitietokoneita muihin maihin. Ongelmana on, että pykälissä kuvatun kaltaisia kvanttitietokoneita ei ole vielä olemassakaan.
Signal Protocol, eli salaus, jota mm. WhatsApp ja Signal käyttävät viestien salaamiseen, on päivittynyt. Uuden salauksen pitäisi olla murtovarma myös kvanttitietokoneilla tehtyjä hyökkäyksiä vastaan.
Googlen tutkijat kehittivät salauksen, jonka pitäisi kestää myös kvanttitietokoneella tehdyt murtoyritykset. Salaus on yhdistelmä uusia ja vanhoja algoritmeja - ja lähiaikoina sen kestävyyttä tullaan testaamaan alan toimijoiden toimesta.
VTT ja kotimainen IQM ovat allekirjoittaneet sopimuksen innovaatiokumppanuudesta Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen rakentamiseksi.
Hollantilainen kvantti-instituutti QuTech ja piirijätti Intel ovat tehneet läheistä yhteistyötä kvanttitietokoneiden kehittämisessä ja tehneet pienimuotoisen läpimurron tällä saralla. Yhtiöt ovat saaneet kvnttitietokoneen toimimaan niin sanottujen ...
Google väittää tiedelehti Naturessa julkaistussa artikkelissa saavuttaneensa "kvanttiylivallan" eli kvanttitietokone kykenee suorittamaan sille annetun tehtävän huomattavasti nopeammin kuin tavanomainen tietokone. Teknologiajätti IBM toppuuttelee ...
Microsoft on esitellyt Quantum Network -yhteenliittymän, jonka alle ohjelmistojätti kerää yhteistyökumppaneita kvanttilaskennan ja sen sovelluskohteiden kehittämiseksi. Quantum Network on ollut olemassa jo pitkään, mutta nyt Microsoft haluaa ...
Tietotekniikan kehitys, etenkin kvanttitietokoneiden kehitys, tekee nykyisin käytössä olevista salaustekniikoista turvattomia jo viiden vuoden sisällä, varoittaa IBM:n johtaja.
Intel on päässyt median valokeilaan hiljattain paljastuneiden Meltdown- ja Spectre-haavoittuvuuksien ansiosta, mutta yhtiöllä on positiivisempaakin kerrottavaa CES-messuilla. Intel kertoi avajaisesityksessään kehittäneensä 49-kubittisen kvanttipiirin ...
Googlen, NASAn ja Universities Space Research Associationin yhdessä operoima kvanttitietokone on saamassa ison päivityksen, kun laitteiston kehittänyt D-Wave päivittää 512 kubittisen järjestelmän yli 1000 kubittiin. Asiasta uutisoi Wired. ...
Google on tutkinut kvanttitietokoneita jo vuodesta 2009 lähtien, mutta viime vuonna kehitystyö huipentui tietyllä tapaa, kun hakukonejätti osti itselleen ensimmäiseksi kaupalliseksi kvanttitietokoneeksi kutsutun D-Waven. D-Waven luonteesta ...
Viimeisimpien paljastusten mukaan Yhdysvaltain kansallisella turvallisuusvirastolla (NSA, National Security Agency) on työn alla huipputehokas kvanttitietokone, joka kykenisi murtamaan kaikki tämänhetkiset suojaukset. The Washington Post ...
Kansainvälinen tutkijaryhmä on onnistunut luomaan kubitin, eli kvanttibitin, yhteen piissä olevaan atomiin. Tutkijat onnistuivat kirjoittamaan ja lukemaan dataa piissä olevan fosforin uloimman elektronin spinin avulla. Tutkijat olivat luoneet ...
Tutkijat rakensivat kaksi erilistä verkon solmukohtaa, joiden atomien välillä onnistuttiin siirtämään informaatiota luotettavalla tavalla.
Bristolin yliopistossa toimivat insinööritutkijat ovat kehittäneet maailman ensimmäisen ohjelmoitavan kvanttifotonipiirin, joka käyttää laskentaan kvanttimekaniikan lomittumisilmiötä. Tutkijoiden kehittämä piipohjainen kvanttipiiri kykenee ...