Google tuomittiin Ruotsissa miljardikorvauksiin: Suosi omaa hintavertailuaan hakutuloksissa
Mainosjätti Google on tuomittu Ruotsissa valtaviin 14,3 miljardin kruunun eli noin 1,3 miljardin euron vahingonkorvauksiin.
Oikeus määräsi (ruotsiksi) Googlen maksamaan vahingonkorvauksia ruotsalaiselle, useassa Euroopan maassa toimivalle hintavertailupalvelu Pricerunnerille.
Vahingonkorvaukset liittyvät siihen, että ruotsalainen tuomioistuin katsoi Googlen suosineen laittomasti yhtiön omia hintavertailuja hakukoneensa hakutuloksissa, ohi kilpailijoiden, kuten Pricerunnerin.
Google tuomittiin jo vuonna 2017 täsmälleen samasta asiasta Euroopan Unionin toimesta eli tuolloinkin sakot napsahtivat siitä, että EU katsoi Googlen suosivan laittomasti oman hintavertailupalvelunsa tuloksia hakutuloksissaan.
Googlen hakukoneella on Euroopassa määräävä markkina-asema ja sellaisessa asemassa olevat yritykset eivät saa käyttää määrävässä markkina-asemassa olevaa tuotettaan (eli Googlen tapauksessa hakukonettaan) muiden tuotteidensa edistämiseen kilpailijoita syrjivällä tavalla.
Kuten EU aikanaan, myös Ruotsin oikeuslaitos katsoi, että Google antaa parempaa näkyvyyttä omille hintavertailupalveluilleen kuin hakutuloksissa näkyville kilpailijoiden palveluille.
Pricerunner on nykyisin Klarnan omistama palvelu ja Suomessakin yhtiö toimii hintavertailupalveluna, mutta Klarnan brändin alla.
KOMMENTOI
Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.