Yllätyskäänne Chromen tulevasta omistajasta: saksalainen firma tarjoaa.. nollaa euroa - selain säätiöitäisiin

Petteri Pyyny
24. elokuuta, 2025 16:36

Haaskalinnut ovat pyörineet jo pidempään maailman suosituimman selaimen, Chromen, raadolla.
Taustalla tässä on vuoden takainen oikeuden päätös, jossa Googlen todettiin rikkovan Yhdysvaltain monopolilainsäädäntöä. Oikeus katsoi, että Google pönkittää monopoliasemaansa verkon mainosmarkkinoilla epäreiluin keinoin, käyttäen hyväkseen mm. Chromesta keräämiään tietoja, saaden etumatkaa muihin mainostilaa myyviin tahoihin nähden.

Google on jo siis todettu syylliseksi, mutta päätöksen antanut oikeusistuin ei ole vieläkään päättänyt siitä, miten Googlea rangaistaan.
Yksi jutun kantajista, Yhdysvaltain oikeusministeriö, haluaisi Googlen pilkottavaksi osiin. Oikeusministeriö haluaa etenkin Chromen, mutta mahdollisesti myös Androidin, irrotettavan kokonaan Googlesta, omiksi yhtiöikseen tai toiseen omistukseen.

Vaikka päätöstä vasta odotellaan, on kilpajuoksu maailman ylivoimaisesti suosituimman selaimen tulevaisuudesta jo ottanut kierroksia. Verkon dinosaurus Yahoo on jo kertonut kiinnostuksestaan ostaa Chrome itselleen ja tekoäly-hakukonetta pyörittävä Perplexity on tehnyt jo julkisen, noin 30 miljardin arvoisen tarjouksen selaimesta.

Mutta nyt leikkiin on liittynyt ensimmäinen eurooppalainen toimija, joka kiilaa kisaan täysin erilaisella lähestymistavalla.

Saksalainen, voittoa tavoittelematon hakukone Ecosia on jättänyt amerikkalaiselle oikeusistuimelleen oman ehdotuksensa Chromen tulevaisuudesta.

Ecosian ehdotuksessa Chrome siirrettäisiin erillisen, voittoa tavoittelemattoman säätiön omistukseen. Ecosia ottaisi selaimen hallinnan ja ylläpidon vastuulleen kymmenen vuoden ajaksi ja tuon jälkeen Chromen omistava säätiö päättäisi jatkosta itsenäisesti.

Ecosia kertoo, että kaikki Chromen toiminnasta syntyneet voitot käytettäisiin luonnonsuojeluun - eli aivan kuten Ecosian omankin toiminnan kaikki tulot ohjataan nykyisin luonnon varjelemiseen tähtääviin hankkeisiin.

TechCrunchille Ecosia kertoo, että Ecosian alaisuudessa nykyinen Chromen kehitystiimi voisi jatkaa toimintaa nykyisellään. Ecosialla on itsellään Chromen avoimen lähdekoodin versioon, Chromiumiin, perustuva selain, joten selaimen ylläpito on yhtiölle jo jossain määrin tuttua.

Ecosia oli hiljattain otsikoissa, kun se ryhtyi yhteistyössä toisen eurooppalaisen hakukoneen, Qwantin, kanssa käyttämään hakukoneessaan täysin eurooppalaista hakuindeksiä.

Lue myös nämä
Tägit
Ecosia hakukone selain Google Chrome Google oikeusjuttu
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.