AfterDawn logo

Valokuituyhtiö Lounea rakensi ennätykselliset 20 000 liittymää viime vuonna ja tänä vuonna luku tuplataan

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Valokuituverkkoa rakennetaan Suomessa nyt ahkerasti. Esimerkiksi Valoo Täyskuitu on tehnyt rakentamisen suhteen merkittäviä sopimuksia ja GlobalConnect Group laajentaa Suomessa toimintaansa kuitu kotiin -markkinoille tavoitellen 30 000 uutta asiakasta vuoden 2023 aikana.

Nyt puolestaan kotimainen valokuituyhtiö Lounea kertoo tämän vuoden valokuituverkon rakentamisurakasta, joka on yhtiön historian mittavin.

Lounea kertoo, että tämän rakentamiskauden jälkeen Lounean valokuituverkko yltää jo yli 210 000 osoitteeseen ja tavoittaa noin puoli miljoonaa suomalaista. Lounea rakentaa tänä vuonna mm. seuraavilla paikkakunnilla: Ilmajoki, Hattula, Joensuu, Jyväskylä, Kokkola, Laukaa, Lappeenranta, Muurame, Nastola, Seinäjoki, Tampere, Nokia ja Vaasa.

"Viime vuonna rakensimme ennätykselliset 20 000 liittymää ja tänä vuonna yli tuplaamme tuon luvun. Vaikka kasvuvauhtimme on ollut hurjaa, palvelun korkeasta laadusta emme tingi nyt emmekä tulevaisuudessa. Meille tärkeintä on erinomainen asiakastyytyväisyys ja laadukas, aina saatavilla oleva kotimainen asiakaspalvelu", toteaa Lounean toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen.

Lounea kertoo, että sen nopean kasvun ja rakentamisen taustalla on korkea asiakastyytyväisyys.


Yhtiön mukaan se on Suomen suurin ja nopeimmin kasvava valokuituoperaattori kuitu kotiin markkinassa ja neljänneksi suurin tietoliikenneoperaattori. Lounea on rakentanut valokuituverkkoja jo yli 15 vuoden ajan ja investoinut vuoden 2010 jälkeen valokuituverkkoihin noin 150 miljoonaa euroa.

"Suomi on perinteinen mobiilimaa, mutta nyt kuluttajat ovat ymmärtäneet, että juuri valokuitu on kova juttu. Mikään ei tarjoa yhtä hyvää kaistaa kymmeniksi vuosiksi", Viitanen jatkaa.

Lounea tarjoaa myös nopeita yhteyksiä, sillä se toi ensimmäisenä operaattorina Suomessa kuluttajien saatavilla 10 000 megan eli 10 gigan internetyhteyden valokuituverkkoon.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki