AfterDawn logo

Ylen HD-lähetykset loppuvat kokonaan monilta antennitalouksilta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
16 kommenttia

Yle aloitti HD-lähetykset DNA:n kaapeli- ja antenniverkossa vuoden 2014 alussa juuri ennen Sotšin talviolympialaisia. Digitan kohdalla HD-lähetyksiin liittyvät neuvottelut olivat kuitenkin vaikeampia, mutta sopimukset saatiin silti pakettiin ennen olympialaisten alkua.

Nyt Digita on ilmoittanut, ettei se enää jatka Ylen HD-kanavien jakelua. Lähetykset päättyvät kokonaan 31. joulukuuta 2015. Aiemmin tänä vuonna Digita kertoi siirtävänsä Ylen HD-kanavien lähetykset D-kanavanipusta suppeampaan H-kanavanippuun, minkä vuoksi monet kotitaloudet jäivät HD-kanavien lähetyspeiton ulkopuolelle jo keväällä (väestöpeitto putosi 85:stä 60 prosenttiin).


Mikä sitten Ylen ja Digitan välillä oikein mättää? Uusi Suomi kertoi HD-lähetysten alkamisen aikaan, että ongelmana oli raha – mikäpä muukaan. Yle tarjosi kanavansa ilmaiseksi jakeluoperaattoreille, mutta Digita haluaisi Ylen maksavan kanavien jakelusta. Ennen olympialaisia sovittiin ilmaisesta koeajasta, joka päättyy tämän vuoden lopulla. Neuvotteluissa ei olla päästy sopuun jatkokaudesta, eli Yle ei ole joko suostunut maksamaan kanavien lähettämisestä tai sitten sen tarjoamat ehdot eivät muuten kelpaa Digitalle. DNA:lle ilmaisjakelu näyttää kelvanneen hyvin.

"Tahtotilamme on toki, että Ylen HD-kanavat näkyisivät jatkossa myös Digitan verkossa, mutta ilmaisjakelua emme voi enää jatkaa. Pyrimme jatkamaan neuvotteluja Ylen kanssa pikimmiten", kertoo Digitan COO Markus Ala-Hautala.

Suomessa aloittaa vuoden 2017 alussa uusi antennitelevisio-operaattori, norjalainen Norkring. Uuden operaattorin vastuulle tulevat ennen Digitalle kuuluneet kanavaniput B, C ja D, joista jälkimmäisessä Ylen HD-kanavia siis lähetettiin tämän vuoden kevääseen saakka. Norkringin toimilupakaudella UHF-antenniverkossa siirrytään vaiheittan teräväpiirtolähetykset mahdollistavaan lähetystekniikkaan (DVB-T2).

16 KOMMENTTIA

Mynthon1/16

Normi seurausta valtion infran yksityistämisestä. Hyväntekeväisyys ei kuulu sijoitusrahastojen toimenkuvaan.

Lumikki2/16

Noinhan se on eli jos halutaan valtion perustoimintojen oikeasti toimivan niin ne pitää olla myös valtion hallussa. Koska jokin yksityinen sijoitusrahasto ei välitä mistään muusta kuin rahasta. Ilmeisesti DNA ymmärtää Ylen kanavien tärkeyden suomalaisille koska haluaa jatkaa lähetystä. Toisaalta DNA saa tuosta valtavan edun itselleen.

Jos ihmiset eivät laita VHF-antenneja Ylen HD-kanavien takia niin HDTV otti taas kerran askeleen taaksepäin Suomessa. Edellinen askel oli kun Digita vähensi Ylen HD kanavien näkyvyyttä Suomessa.

arivesa3/16

Itse katson Elisan kaapelia, mitä mahtanee tuohon vaikuttaa?
Toisaalta eipä ole isoa väliä, HD-ja normaalikanavien ero mitätön.
Useimmat kiinnostavat ohjelmat ovat tehty alle HD-tason toistaiseksi.

Std- lähetykset nykytelkkari osaa siivota katsottavaan tarkkuuteen.
5v vanha Sony ei tuota osaa, uusi Philips kylläkin ja hienosti.

WereCatf4/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Std- lähetykset

.... minen ainakaan kovin innoissani ois STD-lähetyksistä :D

juhanias5/16

Aika turha oli koko kokeilu Digitalta. Kertoi vain sen että kuluttaja ei oikeasti merkitse mitään, jos sattuu asumaan kasvukeskusten ulkopuolella.

arivesa6/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Std- lähetykset

.... minen ainakaan kovin innoissani ois STD-lähetyksistä :D

Eipä tuosta tarvitse innoissaan olla, mutta en ole liioin pettynytkään.
Voi olla, että antennitalouksissa ero on merkittävä, en voi tietää, mutta
kaapelia katsoessani on ero merkityksetön.

HD- kanavia oli ilmaisina varsin vähän alkujaankin, eikä muutos kaiketi koske maksukanavia mitenkään?

user@org (vahvistamaton)7/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:

Itse katson Elisan kaapelia, mitä mahtanee tuohon vaikuttaa?


Jos alueella näkyy YLE HD kanavat, niin näkyvät jatkossakin.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:


Toisaalta eipä ole isoa väliä, HD-ja normaalikanavien ero mitätön.


Ero on iso, se näkyykö ja erottaako eron riippuu ruudun mitoituksesta, pieni laaturuutu kaukana, niin vähäiseksi voi jäädä. Mitoituksen kasvaessa alkaa erottumaan.

Varsinkin antenni jakelussa ero voi olla selkeä vaikka kyse olisi SD sisällöstä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:


Std- lähetykset nykytelkkari osaa siivota katsottavaan tarkkuuteen.
5v vanha Sony ei tuota osaa, uusi Philips kylläkin ja hienosti.


Telkat on osannut skaalata lähes poikkeuksetta, laatu on tosin parantunt rankasti, niin skaalauksessa kuin muutenkin kuvan käsittelyssä.

Lisäksi SD kuvan laatu on osalla kanavista parantunut vuosien saatossa , ja ainakin osassa kaapeliverkkoja on nykyään osa SD kanavista paremamlla laadulla kuin T-jakelussa.

user@org (vahvistamaton)8/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Noinhan se on eli jos halutaan valtion perustoimintojen oikeasti toimivan niin ne pitää olla myös valtion hallussa. Koska jokin yksityinen sijoitusrahasto ei välitä mistään muusta kuin rahasta.

YLE on valtion, nuo HD kanavat on levitetty ilman valtion (YLE) rahaa.
Jos haluat että valtio maksaa HD kanavien levityksen, niin miksi sen sanot noin monimutkaisesti.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ilmeisesti DNA ymmärtää Ylen kanavien tärkeyden suomalaisille koska haluaa jatkaa lähetystä. Toisaalta DNA saa tuosta valtavan edun itselleen..


Aivan, DNA saa tuolla tavalla Antenni talaouksia vastaanottamaan DNAn nippuja, joka siis lisää heidän nippujen potenttiaalia.

Kohta tavallaan kanavajako menee uusiksi ja silloin tuskin YLE enään pääsee vapaamatkustajana.


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:

Normi seurausta valtion infran yksityistämisestä. Hyväntekeväisyys ei kuulu sijoitusrahastojen toimenkuvaan.


Digitan kohdalla ollut vähän siinä ja siinä että on noin voinut ilman jaella, omistuspohjalla ei niinkään kyse.

turpa9/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arivesa:


Toisaalta eipä ole isoa väliä, HD-ja normaalikanavien ero mitätön.

Joo ei eroa, jos uutisikkunaa katsoo, mutta esim. urheilussa, jossa paljon nopeatempoista liikettä, niin SD-kuva pikselimössöä. Sen verran hyvä näkö vielä, että 50" töllöstä ja reilun parin metrin katseluetäisyydeltä selvästi eron huomaa.

Viimeiset viisi vuotta satelliitista tullut kanavat ja onneksi HD tarjontaa löytyy toistakymmentä kanavaa.

Lumikki10/16

Lainaus:

YLE on valtion, nuo HD kanavat on levitetty ilman valtion (YLE) rahaa.
Jos haluat että valtio maksaa HD kanavien levityksen, niin miksi sen sanot noin monimutkaisesti.

Ei siinä ollut mitään monimutkaista. En tarkoita pelkästään sitä että Yle maksaa antennijakelun vaan että koko antennijakeluverkon runko olisi myös valtion. Koska on eri asiaa maksaa ulkopuoliselle asiasta kuin itse hoitaa koko asia.

rane195811/16

Onneksi taas valtio säästi ja yksityisti lähetystekniikan...?
-Hölmöläisten hommaa...!

user@org (vahvistamaton)12/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Ei siinä ollut mitään monimutkaista. En tarkoita pelkästään sitä että Yle maksaa antennijakelun vaan että koko antennijakeluverkon runko olisi myös valtion..


Eli tarkoitit että valtio maksaa suoraan.
Nyt ei maksa valtio, eikä Yle.

Lumikki13/16

Lainaus:

Eli tarkoitit että valtio maksaa suoraan.


En, niin kuin sinä ajattelet. Vaan että valtio omistaisi koko asian ja täten hoitaisi asian. Eli kuten asia oli alun alkaen ennen kuin Digita yksityistettiin.

user@org (vahvistamaton)14/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

Eli tarkoitit että valtio maksaa suoraan.


En, niin kuin sinä ajattelet. Vaan että valtio omistaisi koko asian ja täten hoitaisi asian. Eli kuten asia oli alun alkaen ennen kuin Digita yksityistettiin.

Eli tarkoitat että Yle maksasi.

Puha15/16

Kiva maksaa satoja euroja palvelusta mitä ei käytä. Vaikea ymmärtää että kuinka Suomessa voidaan toimia näin ja verottaa.

pentsu16/16

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Lainaus:

YLE on valtion, nuo HD kanavat on levitetty ilman valtion (YLE) rahaa.
Jos haluat että valtio maksaa HD kanavien levityksen, niin miksi sen sanot noin monimutkaisesti.

Ei siinä ollut mitään monimutkaista. En tarkoita pelkästään sitä että Yle maksaa antennijakelun vaan että koko antennijakeluverkon runko olisi myös valtion. Koska on eri asiaa maksaa ulkopuoliselle asiasta kuin itse hoitaa koko asia.

Eli muut toimijat joutuisivat maksamaan valtiolle tuodakseen sisältönsä jakeluun? Jos nyt ymmärsin kommenttisi oikein, niin jännä että tässä yhteydessä monopoliasema onkin sitten mielestäsi ok?

No, totta. Olen kuitenkin kanssasi asiasta täysin samaa mieltä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki