Xboxin myynti loppui Suomessa? Verkkokauppojen varastosaldot nollilla, "poistotuote"

Petteri Pyyny
13. lokakuuta, 2025 19:03

Microsoftin pelikonsolisarjan tuorein mallisto, eli Xbox Series X|S on ollut huhujen pyörteissä oikeastaan jo alkukesästä 2025 lähtien.
Spekulaatiot lähtivät viimeistään kiitolaukalle, kun alkoi leviämään huhu siitä, että Xbox olisi keskittymässä jatkossa lähinnä Pohjois-Amerikan markkinoille - ja olisi hylkäämässä Euroopan.

Taustalla on tietysti se tosiasia, että kilpaileva Playstation 5 on hallinnut myyntitilastoja globaalisti, mutta etenkin Euroopassa. Mutta myynti ei ole ollut kovin vahvaa myöskään Yhdysvalloissa, jossa vuosi 2024 oli Xboxin historian huonoin vuosi myytyjen konsoleiden määrässä.
Mutta mitään radikaalia muutosta tilanteessa ei ole näkynyt Euroopan laajuisesti vielä näin syksyyn 2025 mennessäkään, vaikka kesällä huhut mylläsivät myös Pohjoismaissa.

Mutta jotain on tapahtunut. Suomessa.

Suomessa nimittäin verkkokauppojen ja kivijalkamyymälöiden Xboxin myynti vaikuttaa loppuneen kuin seinään syys-lokakuun taitteen tienoilla. Asia nousi ensimmäistä kertaa esille syyskuun lopulla Redditissä, kun käyttäjät ihmettelivät, miten Xbox-konsolia ei meinaa löytää mistään kaupasta.

Kävimme itse läpi tilanteen suosituimpia hintavertailupalveluita apuna käyttäen. Ja kyllä, Xbox on kadonnut suomalaisista kaupoista.

Microsoft Xbox Series X -konsolia, teratavun sisäisellä tallennustilalla ei löydy myynnistä yhdestäkään suomalaisesta verkkokaupasta. Sitä myyvät Suomeen vain ulkomaiset, Suomeenkin toimittavat kaupat kuten ruotsalainen CDON ja liettualainen Bigbox. Täältä näet kaikki Series X:ää Suomeen myyvät kaupat hintoineen.

Samanlainen tilanne on myös Xbox Series S -konsolin osalta. Sen teratavun tallennustilalla olevaa versiota myyvät Suomeen lähinnä CDON ja tanskalainen Proshop.

Pienintä ja edullisinta mallia, eli 512 gigatavun tallennustilalla varustettua Xbox Series S:ää löytyy sentään muutamalta kotimaiselta toimijalta. Gigantti myy konsolia edelleen verkkokauppansa kautta, mutta kivijalasta konsoli löytyy tätä kirjoitettaessa vain kahdesta Gigantin myymälästä. Täältä näet kaikki Series S:n pienempää mallia Suomeen ja Suomessa myyvät kaupat hintoineen.

Veikon Kone myy samaa pienempää Series S -konsolia tilaustuotteena, jossa toimitusajaksi kerrotaan 10-45 arkipäivää. Vantaalla toimiva VPD sentään myisi konsolin ylihuomiseksi kotiin toimitettuna.

On vaikea arvioida, onko kyseessä vain hetkellinen toimitusvaikeuksista johtuva tilanne, mutta esimerkiksi Verkkokauppa.com listaa Series S -konsolin omassa kaupassaan poistotuotteena, jota ei ole enää saatavilla.

Samaan aikaan Microsoftin pelibisneksen painotus on kääntymässä yhä vahvemmin Xbox Game Pass -tilauksiin, joiden hinnoittelua ja sisältöä yhtiö muutti aivan hiljattain. Samalla myös Game Pass laajenee kannettaviin käsikonsoleihin Asuksen ROG Xbox Ally -käsikonsolin myötä.

Mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Xbox omana laitteenaan on kadonnut kotimaastamme - ainakin toistaiseksi.

Lue myös nämä
Tägit
Suomi pelikonsolit Microsoft Xbox Series S Xbox Series X Xbox
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.