Samsung alkoi näyttämään mainoksia jääkaappien näytöissä - myös niissä jääkaapeissa, jotka on ostettu aiemmin

Petteri Pyyny
19. syyskuuta, 2025 20:48

Vaikka olemmekin tiukasti teknologiamedia, olemme vuosien mittaan varsin usein pohtineet sitä, tarviiko oikeasti aivan kaikkeen lisätä ns. älyä.
Esimerkkinä hieman erikoisesta kehityksestä mainittakoon vaikkapa mikroaaltouunit, joissa on 27-tuumainen näyttö. Toinen hieman erikoiselta kuulostava konsepti ovat älykkäät jääkaapit, jotka ovat siis yhteydessä nettiin.

Tällaiset verkkoon kytketyt kodinkoneet tuppaavat kärsimään eritoten siitä, että niiden oletettu käyttöikä on yleensä varsin pitkä - jopa kymmeniä vuosia. Mutta niiden valmistajat eivät yleensä lupaa niille kovinkaan pitkää päivitystukea, eli pahimmillaan älykäs kodinkone muuttuu muutaman vuoden ostonsa jälkeen tietoturvariskiksi.
Lisäksi valmistajat eivät oikein tunnu itsekään tietävän, mihin laitteisiin lisättyä "älyä" pitäisi varsinaisesti käyttää. Esimerkiksi Samsung julkaisi taannoin jopa lehdistötiedotteen siitä, miten yhtiön jääkaappien näyttöihin saa nyt tekoälyn luomia taustakuvia.

Mutta nyt näyttää siltä, että Samsung on ainakin jotain käyttöä keksinyt jääkaappiensa älykkyydelle: yhtiö on nimittäin ryhtynyt näyttämään jääkaappien näytöillä mainoksia.

Android Authority sai korealaisjätiltä vahvistuksen asialle ja Samsungin mukaan yhtiö kokeilee mainosten näyttämistä tällä hetkellä Yhdysvalloissa ja vain osassa yhtiön myymiä älyjääkaappeja.

Mainokset näkyvät kuitenkin myös sellaisissa Samsungin jääkaapeissa, jotka on myyty kenties jo pidemmän aikaa sitten, eli monessa kotitaloudessa mainosten näkyminen jo pitkään palvelleen jääkaapin ruudulla onkin täysin "uusi ominaisuus".

Mainoksia ei voi estää, mutta Samsungin mukaan ne voi sivuuttaa helposti, kun älyjääkaapin näyttöä tarvitsee käyttää johonkin muuhun toimintoon.

Reiluuden vuoksi, mainittakoon, että Samsung on myös tehnyt selkeitä, hyviäkin linjauksia älykkäiden kodinkoneidensa osalta viime aikoina, sillä korealaisjätti lupasi jatkossa 7 vuoden ohjelmistopäivitykset kaikille älykkäille kodinkoneilleen.

Alkuvuodesta uutisoimme, miten Jeepin tietyt automallit näyttävät auton kosketusnäytöllä mainoksia aina, kun auto pysähtyy - vaikkapa liikennevaloihin.

Lue myös nämä
Tägit
Samsung älykoti jääkaappi mainokset
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.