Vahvistus tuli: Selainsodat alkavat pian, jättiläisfirma haastaa Chromen

Petteri Pyyny
10. heinäkuuta, 2025 7:27

Suuret selainsodat riehuivat netin alkuhämärissä. Vuosien 1996 ja 2010 välillä käytiin tiukkaa taistelua siitä, mikä selain tulisi hallitsemaan tiedon valtateitä.
Lentävän lähdön kisaan sai aikoinaan ensimmäinen graafinen, moderni selain, Netscape Navigator - mutta sen haastajaksi ilmestyi hyvin pian Microsoftin oma Internet Explorer. Sota kääntyi lopulta Microsoftin voittoon ja IE:stä tuli hetkeksi maailman johtava verkkoselain.

Mutta sitten jo konkurssiin vaipuneen Netscapen haamu teki kostoiskun ja palasi takaisin taisteluun, avoimen lähdekoodin Firefoxin muodossa.
Firefox ei koskaan noussut maailman suosituimmaksi selaimeksi, mutta onnistui nousemaan Euroopan ja Suomenkin suosituimmaksi selaimeksi. Mutta vain hetkeksi.

2010-luvun alussa alkoi nimittäin maailman mahtavimman mainosyhtiön voittokulku, kun Googlen oma Chrome jyräsi itsensä tasaisella tahdilla, askel kerrallaan, kohti nykyistä monopoliasemaansa selaimissa.

Nykyisin Chromen markkinaosuus on järjettömän suuri ja selain toimiikin yhtenä kriittisenä palasena valtavassa tiedonkeruussa, jolla Google kerää netin käyttäjistä tietoja itselleen, omaa mainoskoneistoaan rasvaamaan.

Chromen asema Googlen mainospaletin osana onkin jo niin merkittävä, että Yhdysvalloissa odotetaan parhaillaan oikeuden päätöstä siitä, pitääkö Chrome irrottaa kokonaan irti Googlesta.

Firefoxia ja Applen Safaria lukuunottamatta kaikki millään tavalla edes mainittavaa markkinaosuutta omaavat selaimet pohjautuvatkin teknisesti Googlen Chromeen - tai oikeastaan sen avoimeen versioon, Chromiumiin. Tällä yhdistelmällä Google myös käytännössä määrää sen, miten netin teknologioita ja standardeja otetaan maailmassa käyttöön.

Kukaan ei ole onnistunut haastamaan Chromen valta-asemaa viimeiseen viiteentoista vuoteen - millään tavalla.

Mutta nyt tilanteeseen saattaa tulla muutos.

Uutisoimme jo viime vuoden lopulla, miten tekoälyfirma OpenAI haluaa rakentaa itselleen oman selaimen.

Yhtiö on myös väläytellyt olevansa kiinnostunus ostamaan Chromen, mikäli Yhdysvaltain oikeuslaitos tulee siihen lopputulokseen, että Google pilkotaan osiin ja Chrome erotetaan omaksi yhtiökseen.

OpenAI ei ole kuitenkaan jäänyt odottelemaan oikeusprosessin etenemistä, vaan on mitä ilmeisimmin kehittänyt vauhdilla omaa selaintaan, sillä Reutersin tietojen mukaan OpenAI:n oma selain alkaa olemaan valmis.

Reutersin haastattelemien lähteiden mukaan OpenAI-selain olisi julkaistavissa jo muutaman viikon sisään, eli kenties jo heinäkuun aikana.

Aivan valtavana yllätyksenä ei voitane pitää sitä, että selain on rakennettu vahvasti tekoälyn ympärille. Lähteiden mukaan selain "muuttaa tavan, jolla verkkoa selataan".

Mutta tärkein syy OpenAI:n omalle selaimelle on tietysti sama kuin Chromen olemassaolollekin: käyttäjistä kerättävä data.

Jos OpenAI onnistuu houkuttelemaan valtavan ChatGPT:tä käyttävän käyttäjämassan sen oman selaimen aktiivikäyttäjiksi, saa yhtiö kerättyä käyttäjiensä selailuhistoriasta ja käyttäytymismalleista valtavan määrän arvokasta dataa, jolla se pystyy kouluttamaan tekoälyään jatkossa aiempaa paremmin.

Arvioiden mukaan ChatGPT:tä käyttää nykyisin jo huikeat 500 miljoonaa yksittäistä käyttäjää joka viikko, joten jos OpenAI onnistuisi houkuttelemaan kymmenenkin prosenttia ChatGPT:n käyttäjistä siirtymään Chromesta sen oman selaimen aktiivikäyttäjiksi, hyppäisi OpenAI:n selain välittömästi jo merkittävien selainten joukkoon.

Vastaavia haaveita on myös muilla tekoälyfirmoilla, sillä tekoälypohjaisesta hakukoneestaan tunnetuksi tullut Perplexity on sekin kehittämässä omaa selaintaan. Yhtiö on ollut jopa hyvinkin avoin selaimensa tavoitteista ja kertonut, että selaimen ideana on kerätä Perplexitylle käytännössä kaikki mahdollinen data sen käyttäjistä.

Comment
byu/revital9 from discussion
ingeek



Mielenkiintoista onkin seurata sitä, miten tulevat, dataa itselleen kahmivat uudet selaimet suhtautuvat Euroopan Unionin tiukkoihin yksityisyyslakeihin.

Lue myös nämä
Tägit
selain OpenAI tekoäly
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.