Elon Muskin uudistus: Twitter, eli X, sallii nyt rankankin aikuisviihteen

Petteri Pyyny
3. kesäkuuta, 2024 21:28

Twitter eli nykyinen X on ollut pyörremyrskyn silmässä aina siitä lähtien, kun Elon Musk osti viestipalvelun itselleen vuonna 2022.
Palvelun moderointi on monen mielestä vedetty oston jälkeen pytystä alas ja mm. Suomen poliisi on lopettanut X:n käytön viestinnässään.

Samalla Twitterin kuihtuvalle raadolle on syntynyt parikin kilpailijaa: Bluesky sekä Metan omistama Threads. Näistä kahdesta Threads on kerännyt merkittävän määrän aiemmin Twitterissä aktiivisesti vaikuttaneita suomalaisiakin käyttäjäkseen, mutta myös Blueskyssa on aktiivinen suomalaisyhteisö.
Nyt X koettaa kenties haalia jotain uutta kasvua palvelulleen, hieman erilaisella kulmalla. Palvelu on ollut aina tunnettu siitä, että siellä on ollut sallittua julkaista myös alastomuutta - päinvastoin kuin Metan palveluissa, joissa alastomuuden moderointi on ollut varsin tiukkaa kautta historian.

Myöskään kovempi aikuisviihde ei ole koskaan ollut täysin kiellettyä Twitterinkään aikoina, kunhan se on merkitty selkeästi sellaiseksi - jolloin muut käyttäjät voivat asetuksilla suodattaa K-18 -sisällön pois viestisyötteestään.

Nyt kuitenkin X on virallisesti uusinut käyttöehtonsa ja sallii "suostumukseen pohjautuvan ja yhteisymmärryksessä luodun" aikuisviihteen jakelun alustallaan. Ainoana ehtona palvelu pitää sitä, että profiilikuvissa ja profiilien taustakuvissa ei alastomuutta tai seksuaalisuutta saa näkyä - jotta sisältö ei näkyisi sellaisille, jotka sitä eivät kaipaa.

Aikuisille tarkoitettu sisältö pitää myös jatkossakin merkitä erikseen, jotta X:n suodattimet osaavat poistaa sen sellaisten käyttäjien silmiltä, jotka eivät sitä halua nähdä.

AfterDawnin viralliset tilit löytyvät kaikista merkittävimmistä Twitterin kaltaisista palvelusta, joten voit seurata meitä sekä X:ssä, Blueskyssa, Mastodonissa että Threadsissa.

Lue myös nämä
Tägit
aikuisviihde Twitter
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.