Taistelu jatkuu: Pornhub esti pääsyn sivuilleen kaikilta Texasin asukkailta - pian sama edessä Suomessakin?

Petteri Pyyny
17. maaliskuuta, 2024 17:53

Yhdysvaltain konservatiivien käsissä olevat osavaltiot ovat viimeisen vuoden aikana säätäneet vauhdilla lakeja, joilla rajoitetaan alaikäisten pääsyä netin aikuisviihdesivustoille.
Osavaltioiden lait on laadittu hyvinkin vaihtelevalla tavalla, mutta niiden ytimessä on ollut vaatimus käyttäjien iän tarkistamisesta.
Vuosien ajan kaikilla aikuisviihdesivustoilla on ollut yksinkertainen kysymys, joss pyydetään vastaajaa vakuuttamaan olevansa yli 18-vuotias. Mutta lainsäätäjät ovat päättäneet, että yksinkertainen kysymys ei enää riitä - sillä siihenhän voi vaikka valehdella.
Yhdysvaltain osavaltiot ovat pääsääntöisesti kirjoittaneet uudet lakinsa niin, että aikuisviihdesivustojen täytyy vaatia sisäänkirjautumista sekä käyttäjätunnuksen luonnin yhteydessä iän virallinen vahvistaminen.
Ongelmaksi tässä tulee se, että Yhdysvalloissa ei ole olemassa mitään virallista digitaalista mekanismia iän tai henkilöllisyyden vahvistamiselle - eli Suomen kaltainen vahva tunnistautuminen puuttuu kokonaan.
Tämän vuoksi prosessi iän varmistamiseksi hoidetaan pääsääntöisesti niin, että käyttäjän täytyy skannata virallinen henkilöllisyystodistuksensa ja toimittaa se sivustolle - tai joissain tapauksissa osavaltion viranomaisille. Käsin tehdyn tarkistuksen jälkeen käyttäjätunnukselle sitten myönnetään pääsy. Ja tässä prosessissa saattaa kulua jopa viikkoja, koska tarkistus todellakin täytyy joissain osavaltioissa tehdä ihmistyönä.
Luonnollisesti järjestelmä on järjettömän kallis, vaaditun ihmistyön vuoksi. Lisäksi se avaa aivan uuden pandoran lippaan yksityisyyden kannalta, jos aikuisviihdesivustojen pitää säilytellä ihmisten henkilöllisyystodistusten skannattuja kopioita tietojärjestelmissään.
Maailman suurin aikuisviihdesivusto Pornhub on ratkaissut tilanteen hyvin yksinkertaisesti: se on estänyt kokonaan pääsyn sivuilleen niistä osavaltioista, joissa ikärajan vaativa laki on käytössä.
Nyt alati pitenevän listan joukoksi päätyi myös Yhdysvaltain toiseksi väkirikkain osavaltio, kun Pornhub esti Texasin asukkailta pääsyn sivuilleen.
Texas on nyt kuudes Yhdysvaltain 50 osavaltiosta, joissa Pornhubiin pääsy on estetty.
Pornhub haluaa ikärajojen tarkistuksen tapahtuvan digitaalisesti, mielellään jollain koko liittovaltiota koskevalla tavalla. Siihen saakka sivusto aikoo estää pääsyn palveluunsa osavaltioista, joissa iän tarkistaminen on liian kallista ja yksityisyydensuojan kannalta ongelmallista.
Pornhub ja muut aikuisviihdejätit kritisoivat lakeja siitä, että mikäli laillisen aikuisviihteen saavutettavuudesta tehdään vaikeaa, siirtyvät katsojat piratismin pariin - ja aikuisviihteen tekijöille ei tule tuloja lainkaan.
Pornhub saattaa joutua tarkistamaan myös suomalaisten ikärajat lähiaikoina, sillä palvelu on EU:n toimesta luokiteltu ns. valtavan suureksi verkkopalveluksi, jota koskevat erityisen tarkat digitaalisen maailman säännöt. Tilanne on toistaiseksi odottamassa oikeuden päätöstä, sillä Pornhub on haastanut EU:n päätöksen oikeudessa. Pornhubin mukaan sillä on "vain" 33 miljoonaa käyttäjää Euroopassa, ei 45 miljoonaa, joka vaadittaisiin erityissääntelyn alaiseksi joutumiseen.

Lue myös nämä
Tägit
ikäraja PornHub
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.