AfterDawn logo

Googlen Bard -tekoäly tukee pian suomen kieltä

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Google julkaisi muutama kuukausi sitten Bard -tekoälyn, joka on vastine ChatGPT:lle. Tähän asti Bard on ollut käytössä vain rajatusti, mutta Google I/O '23 -tapahtumassa Google kertoi, että pian Bardia pääsee käyttämää laajemmin.

Bardista poistetaan käytössä ollut jonotuslista ja palvelu avataan käyttöön yli 180 alueella. Kielenä alkuun toimii englanti.

Tuettujen kielten määrän kuitenkin luvataan kasvavan pian jopa 40 eri kielellä. Näiden tuettujen kielten joukkoon lukeutuu myös suomen kieli.


Samalla Google kertoi, että Bard saa runsaasti uusia ominaisuuksia.

Bardissa tullaan hyödyntämään Googlen muita tuotteita. Esimerkiksi tekstin lisäksi Bardille voi syöttää kuvia ja Bard hyödyntää tunnistuksessa Google Lens -ominaisuutta. Tämän avulla Bardilta voi pyytää vaikkapa hauskaa kuvausta kahdesta kuvassa olevasta koirasta.

Bard yhdistetään myös muihin palveluihin. Yksi näistä on Adobe Firefly. Tämä muuttaa tekstin kuviksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki