AfterDawn logo

Tuleva Xbox on salamannopea: Doom Eternal käynnistyy 5 sekunnissa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Seuraavan sukupolven konsolit ovat saapumassa kauppoihin aivan pian. Playstation 5 ennakkotilaukset sekä uuden Xboxin ennakkotilaukset ovat jo kovaa vauhtia täyttymässä ja viime hetken halukkaille lienee tarjolla lähinnä ei-oota.

Molemmat konsolit ovat hylänneet vanhat kiintolevynsä ja hypänneet SSD-levyjen aikakauteen. Ja kun konsolien rauta on valmistajan vapaasti räätälöitävissä, voidaan myös SSD-levyistä repiä tavallista PC:tä enemmän nopeutta irti.

Ja tämä näkyy. Twitterissä on asiaa demottu varsin esimerkillisesti käynnistämällä tulevalla Xbox Series X-konsolilla nykyisen Xbox-sukupolven Doom Eternal -peli. Peli räpsähtää käyntiin alle viidessä sekunnissa. Video alla:


Vertailun vuoksi toinen Twitter-käyttäjä oli tehnyt saman testin nykyisen sukupolven Xbox One X-konsolilla johon on vaihdettu kovalevyn tilalle SSD-levy ja samainen peli käynnistyi tuplasti hitaammin, kymmenessä sekunnissa.



Kovalevyltä käynnistettäessä latausajat ovatkin sitten kertaluokkaa hitaampia, kuten kaikki nykykonsoleilla valtavia pelejä pelaavat varsin hyvin tietävät.

Lisäksi on huomattavaa, että kokeiltu peli oli nimenomaan nykyiselle Xbox One -sarjalle tehty peli, jota ei ole erikseen räätälöity tulevan sukupolven Xbox Series X -konsolille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki