Janne Yli-Korhonen
4. syyskuuta, 2025 23:32
Yksityiseen panostavana hakukoneena tunnettu DuckDuckGo on hiljalleen laajentanut työkalujaan. Esimerkiksi tarjolla on ollut parin vuoden ajan oma DuckDuckGo-selain tietokoneille.
DuckDuckGolla on jo jonkin aikaa ollut tarjolla maksullinen tilausvaihtoehto, joka on esimerkiksi tarjonnut lisäturvaa VPN:n myötä.
Nyt tämä kyseinen maksullinen tilaus on saanut lisäominaisuuksia kehittyneiden tekoälymallien myötä, sillä DuckDuckGo on lisännyt samaan hintaan pääsyn eri tekoälymalleihin.
Näitä ovat OpenAI:n GPT-4o ja uusi GPT-5, Anthropicin Claude 4 Sonnet ja Metan Llama Maverick.
DuckDuckGo lupaa, että sen kautta käytettäessä käyttäjän IP-osoitetta tai keskustelun tietoja ei lähetetä eteenpäin eli tietoja ei käytetä mallien kouluttamiseen.
Vaikka tilaukseen nyt lisättiin uutta toimintoa, sen hinta pysyy samana, joka on 9,99 euroa kuukaudessa tai 99 euroa vuodessa.
Tähän hintaan saa siis lisäksi VPN:n ja avun henkilöllisyyden palautuksessa identiteettivarkauksissa. Yhdysvalloissa on käytössä myös henkilökohtaisten tietojen poiston sivustolta, jotka sellaisia tallentavat.