Microsoft oli jo poistamassa Windowsista 39 vuotta vanhan toiminnon - ja muutti mieltään viime hetkellä

Petteri Pyyny
26. elokuuta, 2024 22:03

Microsoft ehti jo suututtaa Windows-käyttäjät pahanpäiväisesti kertomalla viime viikolla, että yhtiö aikoo poistaa Ohjauspaneelin eli Control panelin tulevista Windows 11:n versioista.
Meteli lähti liikkeelle Microsoftin virallisesta tukidokumentista, jossa ohjauspaneelin poistumisesta kerrottiin. Ohjauspaneeli on ollut Windowsin asetusten keskitetty sijaintipaikka jo 39 vuoden ajan, joten nostalgiapölly yhdistyi raivoon hyvinkin nopeasti Windows-käyttäjien keskuudessa.

Mutta viikonloppuna alkaneen metakan jälkeen yhtiö oli yhtä vaivihkaa käynyt muuttamassa kyseisen dokumentin sanamuotoa. Nyt dokumentti puhuu vain siitä, että asetuksia siirretään ohjauspaneelista Windowsin Asetukset -valikkoon, mutta ohjauspaneelin poistumiseen viittaava maininta on poistettu uudesta versiosta.
Microsoft on viime aikoina tuonut Windowsiin nipun kaikenlaista uutta, mm. tuen 7z -pakkausformaatille, kehittyneemmän copy/paste -toiminnon ja onpa Windowsin oma piirto-ohjelmakin saanut runsaasti uusia ominaisuuksia.

Uudistuksista huolimatta Windows 11:een ei olla hypätty vieläkään kovin vauhdilla ja etenkin Suomessa Windows 11:n osuus kaikista Windowseista matelee varsin pienenä.

Lue myös nämä
Tägit
Windows
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.