AfterDawn logo

Kysely paljasti Netflixin suosikkisarjat: Kärkipaikasta kisasi Orange is the New Black ja Stranger Things

Matti Robinson Matti Robinson

Yhdysvaltain itsenäisyyspäivänä, eli 4. heinäkuuta, julkaistu uusi kausi Stranger Thingsistä nosti nostalgisen kauhusarjan uudestaan pinnalle.

Sarjan uusi kausi on ollut valtaisa suosio, josta kertoo Netflixin paljastama uusi katsojaennätys. Katsojaennätyksestä voisi päätellä, että kyseessä on kenties kaikkiaan palvelun suosituin sarja, mutta näin ei välttämättä ole.

Uuden kyselyn mukaan Stranger Things päätyy kyllä kahden kärkeen, mutta ykköspaikan vie jo kuuden kauden verran Netflixissä näkynyt Orange is the New Black.

Naisten vankilaan sijoittuva sarja rankataan ykköseksi tutkimusyhtiö MoffettNathansonin kyselyssä, kertoo Variety.

Kaksikon jälkeen suosituimmaksi sisällöksi mainitaan yksinkertaisesti "elokuvat", mutta tämän jälkeen kärkikymmennikkö muodostuu järjestyksessä seuraavista sarjoista:

  • Ozark
  • Grace and Frankie
  • Black Mirror
  • Lucifer
  • The Crown
  • The Office
  • Friends

Kärkikymmenikköön mahtuu siis klassikkoja, kuten The Office ja Friends, mutta ensimmäiset sarjat ovat Netflixin omaa tuotantoa. Top 20 joukossa peräti 15 on Originals-tuotantoa (aiempien lisäksi Dead to Me, Daredevil, The Ranch, House of Cards, Santa Clarita Diet, Jessica Jones, 13 Reasons Why ja Fuller House) ja koko 99 suosituimman joukossakin yli puolet on Netflixille yksinoikeudella tehtyä tuotantoa.

Tämä varmasti lämmittää johtoportaan sydäntä ja kenties saa unohtamaan sisällön liki 10 miljardin hintalapun.

Toki on muistettava, että kyseessä eivät ole mitkään aidot katsojaluvut vaan kyselytutkimuksella selvitetyt suosikit.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki