AfterDawn logo

Ruotsissa poliisi on ratsannut fanitekstityksiä jakavan sivuston

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
11 kommenttia

Falkvinge kirjoittaa ruotsalaisen undertexter.se-sivuston joutuneen poliisin ja tekijänoikeusviranomaisten ratsian kohteeksi.

Kyseessä oleva sivusto jakaa fanien ja harrastelijoiden tekemiä tekstityksiä elokuviin ja televisiosarjoihin, mutta ei jaa itse kuvamateriaalia - pelkkiä tekstitiedostoja. Vastaavia sivustoja on netissä lukemattomia.

Undertexter on ratsian myötä joutunut luovuttamaan viranomaisille tietokoneensa ja palvelimensa, minkä johdosta sivustolle ei tällä hetkellä ole pääsyä. Sivuston ylläpitäjät ovat lausunnossaan tuomineet iskun ja kertoneet pyrkivänsä jatkamaan toimintaa. Myös Ruotsin Piraattipuolue pitää ratsiaa merkkinä siitä, että tekijänoikeuslainsäädäntöä on aika uudistaa.

Ruotsin tekijänoikeusviranomaiset ovat aiemmin kärkkäästi linjanneet, että ohjelmien dialogi kuuluu tekijänoikeuden piiriin, ja näin ollen myös niistä tehdyt tekstitykset loukkaavat tekijänoikeuksia, vaikka tekstit olisivat jaossa ilmaiseksi.


Netin harrastelijatekstityssivustot tuottavat usein tekstityksiä hyvin nopeasti ja käännökset ovat monesti hyvinkin laadukkaita. Esimerkiksi Netflix jäi kiinni DivX Finlandin tekstitysten käyttämisestä palvelussaan palvelun Suomen startin aikaan.

11 KOMMENTTIA

Fulca871/11

Elikkä nyt Suomennan tästä teille tekstin elokuvasta Jingle All the Way: missä esittää meidän kaikkien Suosikki Arnold Schwarzenegger.

Put That Cookie Down!!
- Pistä se Keski maahan!!

Elikkä nyt siis joudun linnaan, ei v*tt*!!!

edit..

Tässä tuli sitten mieleen myös semmoinen. Siis nämähän uutiset aikalailla mitä tuolla Iltasanomissa, Iltalehdet ja jne.. Niin suurinosa uutisista kuitenkin on kopioitu jostain muualta.
Jos alkaa oikeasti ajattelemaan, niin kaikki mitä me näemme joka päivä on kopioitu jostain.
Ja nyt tietenkin isketään kiinni tälläisiin teksteihin jotka on tiedostossa. No iltasanomat sivu on täynnä tekstiä joka on kopioitu jostain. No kuka lähtee käräjille?

jartar2/11

Oikeutettu ratsia. Tyypit kääntävät Englannin kielisistä tekstitiedostoista koko elokuvan ja laittavat sen jakoon. Periaatteessa ihan sama asia kuin kääntäisi kirjan toiselle kielelle ja laittaisi sen kaikkien saataville. Täysin selvä juttu että laitonta on.

Noille jaossa oleville teksteille ei löydy mitään laillista käyttötarkoitusta joten en keksi miksi tekijänoikeuslakeja pitäisi muuttaa. Noiden tarkoitus on mahdollistaa laittomien elokuvien/sarjojen katselu omalla kielellä. Ideana siis lisätä piratismia.

Tietysti ilmaiset käännökset kaupallisten toimijoiden käytössä lisäisi kuluttajille valikoimaa. En mielelläni siihenkään lähtisi mukaan, sillä ammattikääntäjien pitää saada palkka työstään...

xbkrypt0n3/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Noille jaossa oleville teksteille ei löydy mitään laillista käyttötarkoitusta joten en keksi miksi tekijänoikeuslakeja pitäisi muuttaa.

Ostat toisesta EU-maasta elokuvan jossa ei ole suomenkielisiä tekstejä. Kopioit elokuvan tietokoneellesi, pistät siihen tekstit ja toistat verkon yli vaikka telkkarillasi leffan teksteineen. Täysin 100% laitonta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Periaatteessa ihan sama asia kuin kääntäisi kirjan toiselle kielelle ja laittaisi sen kaikkien saataville. Täysin selvä juttu että laitonta on.

...Vertasitko oikeasti juuri elokuvan tekstejä kirjaan? Tai yleensä elokuvaa kirjaan?

coocie984/11

Käännökset ovat sen verran pieniä tiedostoja, että parasta mitä tällä saadaan aikaan on vain homman folioituminen ja lain kunnioituksen väheneminen. Folioitumisella tarkoitan nimenomaan sitä, että näin pieniä tiedostoja voi jakaa missä vain anoverkossa ilman ongelmia. Siinähän hääräävät. Toivon vain, ettei kääntäjien tai ylläpitäjien elämää aleta nyt pilaamaan miljoonasakoilla, mutta siihen ne toiveet jäävätkin.

Hieno harrastus ja hienoa työtä - laillisuudesta viis.

Lainaus:

Ostat toisesta EU-maasta elokuvan jossa ei ole suomenkielisiä tekstejä. Kopioit elokuvan tietokoneellesi, pistät siihen tekstit ja toistat verkon yli vaikka telkkarillasi leffan teksteineen. Täysin 100% laitonta.

Rippaaminen on (tehokkaan) suojauksen kiertämistä :)

Michelola5/11

tietenkin elokuvan käsikirjoituksen kääntäminen ja jakoon laittaminen on piratismia, pitäshän sen nyt kaikkien tajuta

xbkrypt0n6/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Rippaaminen on (tehokkaan) suojauksen kiertämistä :)

Sallittua jos sillä on tarkoitus saada teos vain nähtäville. Televisio ei itse osaa toistaa DVD/BD-levyä jos sen liimaat ruutuun kiinni tai tunget jostain reiästä sisään sinne, vaan se tarvitsee kaverikseen DVD/BD-soittimen ja mahdollisesti myös vahvistimen joka tukee tilaääniä. Tuo oli vain yksi esimerkki mihin tekstejä voisi käyttää. Itse olen käyttänyt niitä myös esim. nauhoitettujen televisiotallenteiden tekstittämiseen. Pointti oli lähinnä siinä, että teksteillä on ihan laillisiakin käyttötarkoituksia.

emagdnim7/11

Tästä on ennenki jauhettu enkä lähde tähän tätä viestiä enempää mukaan.

Mun mielestä tässä mennään rajamailla, mut missään tapauksessa ketään ei tule ainakaan rangaista mitenkään, kun on täysin vapaaehtois-työtä.

elokuvan tekstitys on melko pitkälle koko elokuva. Jonku tarvitsi vain lisätä "tapahtuma-selitteet" (miksi niitä nyt kutsutaankaan) tekstien väliin, ja vot, meillä on leffa kirjana.

Lisäksi sillä alkuperäinen ääniraita on jonkun omaisuutta, ei sitä voi vain kirjoittaa ylös ja laittaa jakoon. Kuten ei saa radiostakaan nauhottaa biisejä ja laittaa jakoon.

Mut joo, ei mulla ole yhtään mitään tuota tekstittämistä vastaan ja periaatteessa oon sitä mieltä, että ei siihen tarvisi mitenkään puuttua. Jos täysin lakiteknisesti kuitenkin mietitään, nii taitaa heleposti jäädä tekstityssivustot tappiolle. Harvoin teksityksissä on niiiiiin paljon luovaa työtä, että tekstitystä voisi kuvitella uudeksi teokseksi. Tällaisia on lähinnä vain parodia-tekstitykset.

dRD8/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti emagdnim:

Jos täysin lakiteknisesti kuitenkin mietitään, nii taitaa heleposti jäädä tekstityssivustot tappiolle. Harvoin teksityksissä on niiiiiin paljon luovaa työtä, että tekstitystä voisi kuvitella uudeksi teokseksi. Tällaisia on lähinnä vain parodia-tekstitykset.

Juurikin näin, asia on täysin ja yksiselitteisen simppeli -- ja vertaaminen kirjaan on lain näkökulmasta täysin sama asia. Se, että käännöksessä tehdään luovaa työtä, on totta, mutta siltikin alkuperäisen teoksen omistajalla pysyy tekijänoikeus (ja myös suomentajalla tekijänoikeus suomennokseensa).

Jos nykäisisin julkaisupäivänä netistä uuden Stephen Kingin kirjan, kääntäisin sen tositosinopeasti ja pistäisin jakoon verkkoon, tästä tuskin edes keskusteltaisiin. Leffan ääniraidan/käsikirjoituksen tekijänoikeus on ihan yhtä vahvasti suojattu.

Se, että pitäisikö lakiin tehdä em. asialle poikkeus, on eri asia ja vaatii lain muuttamista. Mutta uudet/muutetut laithan eivät (Suomen verotusta lukuunottamatta..) tule ennen lain muutosta tapahtuneisiin keisseihin käyttöön.

Norjan yleisradioyhtiö NRK:han sallii fansubbauksen osalle ohjelmistostaan.

jartar9/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

Sallittua jos sillä on tarkoitus saada teos vain nähtäville. Televisio ei itse osaa toistaa DVD/BD-levyä jos sen liimaat ruutuun kiinni tai tunget jostain reiästä sisään sinne, vaan se tarvitsee kaverikseen DVD/BD-soittimen ja mahdollisesti myös vahvistimen joka tukee tilaääniä. Tuo oli vain yksi esimerkki mihin tekstejä voisi käyttää. Itse olen käyttänyt niitä myös esim. nauhoitettujen televisiotallenteiden tekstittämiseen. Pointti oli lähinnä siinä, että teksteillä on ihan laillisiakin käyttötarkoituksia.


DVD ja Blu-ray levyjen rippaamisessa joutuu aina kiertämään suojauksen joten laitonta se on käyttötarkoituksesta riippumatta. Niin järjetöntä kuin se onkin. Laillisia käyttötarkoituksia toki voi yrittää keksiä oman mielikuvituksen mukaan niin paljon kuin haluaa. Tosiasia kuitenkin on että noita tekstejä käytetään yli 99 prosenttisesti laittomasti ladatuissa leffoissa ja sarjoissa.

aappe (vahvistamaton)10/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Fulca87:

Elikkä nyt Suomennan tästä teille tekstin elokuvasta Jingle All the Way: missä esittää meidän kaikkien Suosikki Arnold Schwarzenegger.

Put That Cookie Down!!
- Pistä se Keski maahan!!

Elikkä nyt siis joudun linnaan, ei v*tt*!!!

edit..

Huomaa ero lainauksen ja koko tekstin välillä :)

Lumikki11/11

No jaa mitä tuohon sanoisi.

Viihdeteollisuus vahingoittaa tällä vain itseään. Mitään taloudellista asiaan liittyvää vahingoa tai tuloa ei asiassa synny puoleen tai toiseen.

Olisi poliisit näin innokkaita myös korruption, vallan väärinkäytön, yritysten veronkierron ja muiden yritys rikosten suhteen, kuin ne on piratismin suhteen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki