AfterDawn logo

Nettiliikenteen neutraalius halutaan varmistaa koko EU:n laajuisesti

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Netiliikenteen neutraalius eli kaikkien palveluiden tasapuolinen toimiminen halutaan varmistaa koko Euroopan Unionin laajuisesti direktiivillä.

Suomessa netin neutraalius herätti keskustelua viikonloppuna, kun Liikenne- ja viestintäministeriössä työn alla oleva uusi tietoyhteiskuntaa säätelevä iso lakipaketti olisi antanut teleoperaattoreille luvan päättää, mitkä palvelut liittymällä toimivat hyvin. Useat lakiehdotuksesta lausunnon antaneet tahot huolestuivat kehityksestä. Viestintäministeri Pia Viitanen vakuutti jälkeenpäin, että laki sorvataan sellaiseen muotoon, jossa liikenne säilyy neutraalina.


EU:n toteuttaman tutkimuksen mukaan operaattorit säätelevät ja rajoittavat eri palveluiden toimintaa joka viidennessä kiinteässä nettiliittymässä ja jopa joka kolmannessa mobiililiittymässä ilman, että siitä kerrotaan suoraan liittymän käyttäjälle.

Tähän mennessä nettiliikenteen neutraalius on kirjattu suoraan lakiin vain Hollannissa. EU:n digitaalisesta kehityksestä vastaava komissaari Neelie Kroes haluaa kuitenkin käytännön voimaan koko unionin alueella. Tarkoituksena on esimerkiksi varmistaa, että operaattorit eivät evää asiakkailtaan pääsyä esimerkiksi nettipuheluihin tai pikaviestimiin, jotka ovat nopeasti syöneet operaattoreiden tärkeimpiä rahalähteitä eli puheluita ja tekstiviestejä.

Vapaan liikenteen lisäksi Kroes haluaa tehostaa kilpailua operaattoreiden välillä tekemällä liittymien vertailusta ja vaihtamisesta helpompaa. Kroesin mukaan vaihtamisesta syntyvät maksut, vuokramodeemit tai operaattorin palvelimilla sijaitsevat sähköpostiosoitteet eivät saa tulla helpon vaihtamisen esteeksi.

EU:n tarkoituksena ei ole kuitenkaan kieltää operaattoreilta kokonaan nettiliikenteen suodatusta sisällön perusteella. Kroes näkee hyväksyttäviksi syiksi kasvavan mobiililiikenteen määrän, jonka sujuva toimiminen riippuu liikenteen priorisoinnista ruuhka-aikoina. Esimerkiksi aikakriittinen VoIP-data saa tulevaisuudessakin ohituskaistan vähemmän tärkeän datan kohdalla.

3 KOMMENTTIA

Sefriol1/3

Hienoja periaatteita. Toivottavasti muistavat samalla ylläpitää operaattoreiden kannattavuutta, sillä hehän näitä kalliita verkkoja ja kehitystä edistävät ja huoltavat.
Monessa Euroopan maassa ovat hinnat tosin korkeampia kuin Suomessa, joten ehkä kritiikki halutaankin ohjastaa ennemminkin suurille markkinoille - esimerkiksi Saksaan, jossa operaattorit ovat vielä hallitsevammassa asemassa kuin Suomessa. Täällä esimerkiksi kilpailuttaminen ja operaattoreiden vaihtaminen on helppoa.

horgh2/3

Erinomaista toimintaa. Onneksi Suomi on EU:n jäsen, se suojelee ainakin joissain tapauksissa meidän omien päättäjien idioottimaisuudelta. EU on mielestäni osoittanut paljonkin järkeä ict-asioihin liittyvissä päätöksissään viime aikoina. Ehkä valoa on sittenkin tunnelin päässä jo näkyvissä.

avthein3/3

Ehdottomasti tarpeellista. Samalla voisi säätää myös vastuuvapauden koskien käyttäjien toimintaa ja nettisivujen sisältöä. Operaattoreille kun kuuluu vastuu vain liikenteen turvaamisesta (ja siihen liittyvästä priorisoinnista, häiriösuodatuksesta).

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki