Netflix osti oikeudet teininoita Sabrinasta tehtävään sarjaan

Netflix osti oikeudet teininoita Sabrinasta tehtävään sarjaan
Netflix on ostanut oikeudet tulevaan Archie Comicsin sarjakuvaan perustuvaan televisiosarjaan. Kyseessä on yhdysvaltalaiskanava CW:llä suosituksi nousseen Riverdalen universumista ponnistava noitasarja.

Monelle suomalaiselle Riverdale, tai edes molempien taustalla olevat Archie Comics -sarjakuvat, eivät kuitenkaan välttämättä kerro paljoakaan, mutta kyseessä on Sabrina Spellman -nimiseen nuoreen noitaan perustuva televisio-ohjelma. Aivan oikein arvattu! Kyseessä on siis juuri se teininoita Sabrina, joka palaa televisioon Netflixin välityksellä.

Itse sarja ei tosin tule olemaan se tuttu Sabrina, teininoita -sarja, josta Melissa Joan Hart nousi kuuluisuuteen, tai edes mitään sen kaltaista, vaan täysin oma sarjansa, joka on tietojen mukaan huomattavasti synkempi draama. Tätä pohjaa myös tieto, jonka mukaan sarja pohjautuu 2014 julkaistuun Chilling Adventures of Sabrina -nimiseen sarjakuvaan, jonka nimi on siis vapaasti suomennettuna Sabrinan hyytävät seikkailut.

Deadline kertoo, että alunperin sarja oli tarkoitettu juuri CW-kanavalle, jossa se olisi voinut toimia Riverdalen kanssa yhteen, sillä ne jakavat saman universumin, mutta nyt Netflixin ostettua oikeudet siitä tulee täysin yksittäinen Archie Comics -tuotanto.

Mikäli olet katsonut Riverdalea, ja pitänyt siitä, niin hyvänä uutisena voi pitää, että Riverdalen tuttu tuotantotiimi on mukana myös Sabrina-sarjan tuotannossa.

Tässä vaiheessa tarkempaa tietoa sarjan sisällöstä, aikataulusta tai edes nimestä on kovin vähän, mutta sentään tiedämme, että Netflix on ostanut kaksi kautta ja yhteensä 20 jaksoa.


Kirjoittaja: Matti Vähäkainu @ 2. joulukuuta, 2017 19:16
Tägit
Netflix
Mainos - kommentit mainoksen jälkeen

© 2017 AfterDawn Oy