AfterDawn logo

Elektroniikka täyttää tänäkin vuonna pukinkontin

Joulusesonki on tuoreiden elektroniikkalaitejulkistusten myynnin kukoistusaikaa. Viime aikoina erityisesti mobiililaitteet ovat nostaneet suosiotaan, joten päätimme käydä läpi muutamia vuoden 2012 joulusesongin mielenkiintoisimpia tuotteita ostopäätösten helpottamiseksi.

TABLETIT
Taulutietokoneet ovat taatusti yksi suosituimmista joululahjatoiveista. Syksyn aikana Applelta on tullut kaksi mielenkiintoista uutuutta: uusi versio perinteisestä iPadista sekä aivan uusi iPad mini. Uudessa isommassa iPadissa on 9,7-tuumainen kosketusnäyttö ja uusi tehokas suoritin. Aivan kaikkien joulukääreisiin iPad ei sovi, sillä laitteelle kertyy hintaa yli 800 euroa. 7,9-tuumaisen iPad mini –laitteen sen sijaan saa itselleen noin 350 eurolla.

Asuksen ja Googlen yhdessä työstämä 7-tuumainen Nexus 7 –tabletti on myynyt hyvin ja pystyy antamaan hyvän vastuksen iPadille. Suurimpana erona on tietysti käyttöjärjestelmä, joka Googlen laitteessa on Android. Android-puhelimiin tottuneelle noin 250 euron hintaan myytävä laite on hyvä lisä repertuaariin.

Nexuksen lisäksi myös Samsung on tuonut markkinoille omat tablettinsa. Näistä hyvänä tärppinä Galaxy Tab 2 (10.1), jonka kylkiäisenä saa Samsungin sivuilla rekisteröidyttyään kuusi kuukautta ilmaista käyttöaikaa HBO Nordic –videopalveluun. Tarjous koskee myös hieman kalliimpaa Galaxy Note 10.1 –tablettia.

PUHELIMET
Tänä syksynä lähes kaikki suuret valmistajat julkaisivat uutuuslaitteita varsin lyhyen ajan sisällä. Näistä kotimaassa tietysti kiinnostavana uutuutena Nokian Lumia 920 –malli, jossa on erikoisuutena ensimmäistä kertaa kännykkäkameraan sisällytetty optinen kuvanvakain, jonka ansiosta hämäräkuvat ovat valoisia ja videot vakaita.

Uusien tullessa Nokian vanhemmat Lumia-mallit ovat pudottaneet hintojaan, ja esimerkiksi Lumia 800 –mallia saa alle 250 euron.

Tietysti kiinnostusta herättää myös Applen uusin iPhone 5. Aiemmista iPhoneista poiketen uudessa puhelimessa on suurempi, nelituumainen näyttö. Uuden näyttökoon lisäksi myös hintalappu on mittavasta päästä. Hintaa kammoksuville on tarjolla toki vanhempia versioita, joiden hinta painuu helposti alle 600 euron.

Mikäli noin neljän tuuman näyttökoko on riittämätön, niin todella iso ruutu löytyy Samsungin Note II –puhelimesta. Android-laitteen paneelin halkaisija on 5,5 tuumaa, eli lähes 14 senttiä. Laitteen mukana toimitetaan esimerkiksi piirtotyökaluksi soveltuva stylus-kynä.

Peruspuhelimista noin 50 euron hintaluokassa voisi mainita Nokian 113:n, jolla voi myös surffata netissä ja pelata pelejä halvasta hinnasta huolimatta. Uudet älypuhelimia edullisemmat Nokian Asha-mallit ovat myös oiva vaihtoehto siirtymävaiheessa oleville sekä nuoremmalle väelle.

TARVIKKEET
Jos ja useimmiten kun varsinaisen laitteen ostaminen ylittää joululahjabudjetin rajusti, voi hyvä vaihtoehto olla jonkin erillistarvikkeen hankkiminen. Nykyiset älypuhelimet ovat sen verran hintavia, että esimerkiksi suojakuoren hankkiminen voi olla hyvä ajatus.

Useimpiin malleihin on saatavilla varta vasten sille tehtyjä erilaisia suojakuoria ja –koteloita, joiden hinta useimmiten jää alle 30 euron. Lisäksi erinomaisia lahjoja ovat erilaiset kuulokkeet, sillä puhelimien mukana tulevat eivät juuri koskaan ole kovin kummoisia. Paljon ajavalle (ja puhuvalle) sopivin niistä on tietysti langaton Bluetooth-kuuloke.

Uuden Lumia 920:n omistajalle lahjaksi soveltuu puolestaan uutta tekniikkaa edustava langaton latausasema. Jokaiselle matkapuhelimelle löytyy myös sopiva autoteline, joskin malli on hyvä tietää kauppaan lähtiessä

Kirjoittaja: Matti Robinson

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki