Petteri Pyyny
13. elokuuta, 2026 21:38
Maailman tunnetuin mainosestosovellus, uBlock Origin, on joutunut toteamaan, että ohjelmiston kehitystiimi on kohdannut itseään kovemman vastuksen.
Kehittäjien mukaan he ovat päättäneet luovuttaa lopullisesti Facebookin mainosten estämisen yrittämisenkin.
Taustalla päätöksessä on se, että Facebook muuttaa jatkuvasti mainostensa tekniikkaa, kun jokin isompi mainoksia estävä ohjelmisto oppii tunnistamaan ja estämään ne.
Metan omistama Facebook pystyy tähän kikkailuun siksi, että yhtiön palveluissa näkyvät mainokset latautuvat suoraan Facebookin omilta palvelimilta. Leijonanosa tavallisista verkkopalveluista käyttää mainosten näyttöön ulkopuolisia toimijoita, mutta Meta on itsessään yksi maailman suurimmista mainosjakelijoista, joten yhtiö voi kikkailla mainostekniikkansa kanssa täysin vapaasti.
Kehittäjät kertoivat päätöksestään Redditissä, kuvaten Facebookin käytäntöjä "ällöttäviksi".
Aivan täysin kehitystiimi ei ole heittänyt kirvestä järveen Facebookinkaan mainosten osalta, vaan tiimi kehottaa vapaaehtoisia, joita haaste kiinnostaa, osallistumaan uBlock Originin kehitykseen. Mutta nykyiset kehittäjät eivät jatkossa aio enää käyttää aikaansa Facebookin kanssa kissa-ja-hiiri -kisailuun.
Pari vuotta sitten uBlock Origin lakkasi toimimasta Chromella, kun Google lakkautti laajennuksen käyttämän ohjelmointirajapinnan.
Laajennus toimii edelleen Firefoxilla, Vivaldilla ja Bravella, mutta niilläkään se ei siis enää pysty estämään Facebookissa näkyviä mainoksia. Myöskään uBlockin kevytversio, joka toimii edelleen Chromessa, ei enää osaa estää Facebookin mainontaa.
Vastaavaa "sotaa" mainosestosovelluksia vastaan käy myös Google, etenkin omistamansa YouTuben osalta. Googlellakin on tavallisiin verkkosivustoihin nähden etunaan se, että yhtiö itse hoitaa mainostensa jakelun omille palveluilleen. Yhtiö on jo kokeillut YouTubessakin ratkaisua, jossa mainokset "poltetaan" kiinni suoraan videoon, jolloin niitä on käytännössä mahdoton estää.