Janne Yli-Korhonen
20. toukokuuta, 2026 18:44
Google on esitellyt Google I/O 2026 -tapahtumassa uudistuksen tekoälytilausmalleihinsa, ja uudet paketit ovat jo saatavilla myös Suomessa.
Jatkossa yhtiön maksullinen tekoälytarjonta jakautuu Plus-, Pro- ja Ultra-tasoihin. Erityisesti uusi, Suomessa 99,99 euroa kuukaudessa maksava Google AI Ultra 20 teratavun tallennustilalla saattaa kuulostaa äkkiseltään melko kalliilta. Googlen omaan laite- ja palveluekosysteemiin uppoutuneelle tehokäyttäjälle se voi kuitenkin muodostua jopa edulliseksi kokonaisratkaisuksi.
Sadan euron kuukausihintaa selittävät pakettiin suoraan leivotut kylkiäiset. AI Ultra -tilaus sisältää nimittäin erillisenä 14,99 euroa kuukaudessa maksavan YouTube Premium -yksilötilauksen sekä 18 euron arvoisen Google Home Premium Advanced -älykotitilauksen, joka tuo mukanaan muun muassa jatkuvan vuorokautisen videohistorian valvontakameroille.
Nämä kun vähennetään kokonaishinnasta ja mukaan kuuluu runsas 20 teratavun tallennustila, itse tekoälyn maksuosuus jää loppujen lopuksi varsin kohtuulliseksi.
Kaikkein järein 30 teratavun Ultra-malli puolestaan kustantaa Suomessa 229,99 euroa kuukaudessa. Tämän kaikista kalleimman tilauksen hintaa laskettiin samalla muutaman kympin verran, sillä aiemmin hinta oli 289,99 euroa kuukaudessa.
Edullisempi Ultra-tilaus tarjoaa Pro-tilaukseen verrattaessa viisinkertaisen käyttörajan ja kalliimpi peräti 20 kertaa korkeamman rajan. Google muutti juuri Geminin käyttörajoituksia.
Maltillisempaa tekoäly etsiville Googlella on tarjolla edullisemmat tasot. Halvin Google AI Plus maksaa 7,99 euroa kuukaudessa ja tuo mukanaan 200 gigatavua tallennustilaa sekä peruspääsyn Gemini 3.1 Pro -malliin ja uuteen Gemini Omni Flashiin.
Keskimmäinen AI Pro -taso puolestaan maksaa 5 teratavun tallennustilalla 22,99 euroa kuukaudessa ja 10 teratavun tilalla 49,99 euroa kuukaudessa. Pro-tilaajat saavat laajennetun tekoälypääsyn lisäksi 30 päivän tapahtumahistorian tarjoavan Google Home Premium Standard -tilauksen sekä valituilla alueilla mainoksettoman YouTube Premium Lite -tilauksen ilman lisämaksua. Suomessa Premium Liteä ei toistaiseksi ole tarjolla.
Tarkemmat vertailut eri tasoista näet täältä.
Toki tässä kohdin on hyvä huomioida, että osa Googlen juuri julkaisemista uudistuksista, kuten Gemini Spark, ovat saatavilla vain Yhdysvalloissa eli ihan kaikkea ei vielä saa käyttöönsä, vaikka täyttä hintaa joudutaan maksamaan.
Kuitenkin esimerkiksi koodia paljon tuottaville uusi satasen hintalappu voi olla jopa yllävänkin edullinen.
Lue myös: Gemini 3.5 Flash on täällä: Nelinkertainen nopeus ja parempi koodauskyky, Gemini 3.5 Pro seuraa perässä ensi kuussa