Hurja ennuste: Avaruuteen aletaan rakentamaan valtavia datakeskuksia

Petteri Pyyny
3. lokakuuta, 2025 21:36

Tällä hetkellä maat - myös Suomi - kisaavat keskenään siitä, mikä valtio onnistuu nappaamaan eniten valtavia datakeskuksia maaperälleen. Datakeskusten hyöty on tietysti niiden maksamissa kiinteistöveroissa, joka tuottaa datakeskusten kotikunnille miljoonien tasaiset tulot vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Mutta jos Amazonin perustajan Jeff Bezosin arvio tulevaisuuden kehityksestä pitää paikkaansa, ei yksikään valtio selviydy kisassa voittajana.

Bezos nimittäin arvioi Italiassa järjestyssä teknologiatapahtumassa, että voiton vie lopulta avaruus.
Hänen mukaansa tulemme näkemään kymmenen, viimeistään 20 vuoden sisään valtavia, maata kiertävällä radalla avaruudessa sijaitsevia datakeskuksia.

Datakeskusten avaruuteen sijoittamisen etuna on tietysti loputon määrä aurinkoenergiaa, jota eivät häiritse pilvet eikä ilmakehä suodata auringon energiasta mitään pois. Myös lämpötila on käytännössä muuttumaton, joten datakeskus-avaruusaseman suunnittelu lämpötilan säätelynkin osalta on tavallaan yksinkertaisempaa.

Toki myös Bezos myönsi, että villiltä kuulostava tulevaisuudenkuva sisältää myös lukuisia haasteita.

Lue myös nämä
Tägit
palvelinkeskus avaruus datakeskus Jeff Bezos
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.