Janne Yli-Korhonen
16. huhtikuuta, 2025 20:07
S-ryhmä toi noin kaksi vuotta sitten kuljetusrobotit Tampereelle. Robotteja on tuotu Tampereelle yhä enemmän, jonka lisäksi S-ryhmä alkoi tekemään yhteistyötä myös Woltin ja Foodoran kanssa kuljetuksissa.
Pirkanmaan Osuuskaupan mukaan kysyntä on ollut kovaa ja siihen myös vastataan. Kevään aikana robotit tulevat Niemenrantaan, Lempäälään ja Ylöjärvelle.
Samoin Wolt kuljettaa kesään mennessä ruokaostoksia alle tunnissa Härmälänrannassa, Ylöjärvellä, Nokialla, Niemenrannassa, Tampereen keskustassa, Valkeakoskella, Lempäälässä, Kangasalla, Kaukajärvellä ja Leinolassa. Foodora puolestaan Lahdesjärvellä, Pispalassa, Kalevassa ja Nokialla.
Toimitusalueita laajennetaan toukokuun puoliväliin mennessä, jonka jälkeen pikatoimitukset ovat Pirkanmaalla saatavilla jo 27 myymälästä: 18 Salesta ja 9 S-marketista.
Pirkanmaan Osuuskaupan ruoan verkkokaupan kehityspäällikön Arvi Niemisen mukaan tämän vuoden tammi-maaliskuussa pikatoimitusten myynti on jo kymmenkertainen viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verratessa.
"Robot ilmestyivät Tampereen katukuvaan kaksi vuotta sitten, ja yhteistyömme Woltin ja Foodoran kanssa alkoi viime vuoden lopulla. Tämän jälkeen myynti on suorastaan räjähtänyt: tammi–maaliskuun 2025 pikatoimitusten myynti on jopa kymmenkertainen viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Pirkanmaalaiset ovat selvästi ottaneet palvelut omakseen", Nieminen kommentoi.
"Toijalassa mentiin roboista ihan sekaisin. Tilauksia tuli järjetön määrä heti lokakuun startista alkaen ja suosio on siitä asti pitänyt pintansa. Tampereen puolelta Vuores on selkeästi robotilausten aktiivisin asuinalue", Nieminen avaa.