Maailmalla Windows 11 nousee, mutta Suomessa suosio ei kasva - edessä paniikki ensi vuonna?

Petteri Pyyny
6. elokuuta, 2024 20:56

Käyttöjärjestelmien suosiota mittaavan StatCounterin tilastoissa näkyi Microsoftin kannalta ilahduttava valonpilkahdus heinäkuussa 2024.
Yhtiön Windows 11 -käyttöjärjestelmän osuus kaikista maailmalla käytössä olevista Windows-tietokoneista nousi ensimmäistä kertaa yli 30 prosentin rajan. Ykkösenä jatkoi edelleen Windows 10, jonka osuus on hurjat 65 prosenttia.

Suomessa tilanne on puolestaan täysin eri: meillä Windows 11:n osuus kaikista Windows-koneista oli StatCounterin mukaan vain 16,4 prosenttia. Luku on alempi kuin vaikkapa vuoden 2023 lokakuussa mitattu luku (tuolloin 18,2%).
Vastaavasti Windows 10:n suosio on Suomessa häkellyttävän kovalla tasolla, sen kaapatessa itselleen lähes 82 prosentin siivun kaikista Windows-asennuksista.

Uusimman Windowsin käyttöönotto on edennyt varsin nihkeästi. Käyttöjärjestelmä ilmestyi ladattavaksi jo vuoden 2021 syksyllä ja se ei maksa päivityksenä mitään Windows-lisenssin omistaville käyttäjille.

Windows 11 kuitenkin on ulkonäöltään kovin erilainen kuin Windows 10, joka on aiheuttanut nihkeyttä päivitysinnossa. Mutta isompi ongelma ovat Windows 11:n todella tiukat laitteistovaatimukset. Se on ensimmäinen Windows pitkiin aikoihin, jota ei pysty päivittämään isoon osaan olemassaolevista tietokoneista.

Hidastelu voi kuitenkin kostautua.

Windows 10:n tuki päättyy 14. lokakuuta, 2025. Tuon jälkeen Windows ei tule enää saamaan tietoturvapäivityksiä, joka tekee siitä erittäin turvattoman käyttöjärjestelmän.

Vastaava tilanne koettiin jo vuonna 2023, kun edellisen megasuositun Windows-version eli Windows 7:n pidennettykin tukiaika päättyi. Kävimme läpi silloin ajatusleikkiä siitä, voisiko vaikkapa virustorjunnalla pitää Windows 7:n turvallisena. Vastaus oli yksiselitteisesti: ei, ei voi. Käyttöjärjestelmästä itsestään alkaa löytymään aukkoja, joita tietoturvaohjelmillakaan ei voida suojata.

Toiveikkaimmat propellihatut tietysti toivovat, että kansa suurissa määrin hyppäisi Linuxin kelkkaan, kun Windows 10:stä on pakko ensi vuonna vihdoin luopua. Ainakaan tilastojen valossa minkäänlaista Linux-siirtymää ei ole näköpiirissä. Linuxin markkinaosuus kotikäyttöön tarkoitettujen tietokoneiden käyttöjärjestelmissä pyörii Suomessa neljän ja viiden prosentin tienoilla, eikä se ole juurikaan kasvanut viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Todennäköisemmältä näyttääkin se pelottava tulevaisuus, jossa Suomen kotitietokoneista merkittävä osa pyörii tunnettuja, tiedossa olevia tietoturva-aukkoja sisältävän Windows 10:n varassa vielä vuonna 2026:kin.

Lue myös nämä
Tägit
Windows Windows 11 käyttöjärjestelmät tilasto Windows 10
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.