Espanjassa otettiin käyttöön pakollinen "pornopassi", jota ilman ei pääse aikuisviihdesivuille - raja 30 käyntikertaa kuukaudessa

Petteri Pyyny
6. heinäkuuta, 2024 17:25

Ympäri maailmaa ollaan kiristämässä aikuisviihdesivustojen valvontaa, kun konservatiiviset arvot ovat suitsimassa aiemmin pitkälti ilman sääntöjä elänytt nettimaailmaa.
Myös Euroopassa on tapahtumassa isompi uudistus, kun Euroopan Unioni alkaa vaatimaan lokakuussa 2027 pakollista iän vahvaa tunnistamista kaikilta aikuisviihdesivustojen käyttäjiltä. Vaatimus tulee koskettamaan myös suomalaisia.

Espanja päätti ottaa kuitenkin vahvaa etukenoa ja otti kansallisessa lainsäädännössään ikärajojen tarkistuksen jo käyttöön.
Espanjan mallin ongelmana on (jälleen kerran) se, että Espanjassa ei ole ollut mitään yhtenäistä, digitaalista tapaa iän varmentamiseksi.

Joten Espanja kehitti käyttöönsä ikioman digitaalisen lompakon, Cartera Digitalin, joka julkistettiin heinäkuun alussa.

Pornosivuille pääsyä haluavan käyttäjän täytyy vahvistaa ikänsä kännykästä löytyvän digitaalisen lompakkosovelluksen avulla. Iän vahvistuksen jälkeen sivustojen pitää antaa käyttäjälle 30 "krediittiä", joilla sivustoa voi käytttää kuukauden aikana 30 kertaa ilman uutta iän vahvennusta.

Reippaammin yksittäistä sivustoa käyttävät käyttäjät joutuvat pyytämään palvelulta lisää krediittejä, jotka ovat toki ilmaisia nekin.

Espanjan hallituksen mukaan krediitit ovat kätevämpiä ja yksityisyyttä kunnioittavampia kuin se, että iän vahvennus kytkettäisiin pakolliseen kirjautumiseen kullekin sivustolle. Eli krediitit eivät kytkeydy sivustojen käyttäjätunnuksiin, eikä niitä yhdistetä keskenään.

Digitaalinen lompakko on toistaiseksi koekäytössä, mutta se tulee kaikkien saataville kesään mennessä.

Vielä toistaiseksi iän varmistaminen valtion ratkaisun avulla on vapaaehtoista, mutta silloin sivustojen täytyy rakentaa jokin muu tapa iän vahvaan tunnistamiseen.

Vuonna 2027, kun koko EU siirtyy pakolliseen ikätarkistuksen aikakauteen, pitäisi Euroopan laajuisen digitaalisen vahvan tunnistautumisen (eIDAS2) olla jo valmiina ja käytössä. Suomessa eIDAS2 -tunnistautuminen tulee tapahtumaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella, kuten vahva tunnistautuminen nytkin.

Aiheesta uutisoi mm. El Pais (espanjaksi).

Euroopan maista Ranska alkoi jo vuonna 2022 vaatimaan vahvaa iän tunnistamista käyttäjiltään - ja mm. aikuisviihdejätti Pornhub noudattaa jo kyseistä lakia.

Aikuisviihdeala pitkälti kannattaa digitaalista iän vahvistusta, mutta yhdysvalloissa monessa osavaltiossa käytetty fyysisten ajokorttien skannaaminen ja niistä sivustoille lähetettyjen kuvien tarkistelu on rassannut aikuisviihdefirmoja niin paljon, että ne ovat estäneet sivujensa käytön useiden osavaltioiden asukkailta.

Lue myös nämä
Tägit
Espanja aikuisviihde ikäraja
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.