Traficom: Yli 25 km/h sähköpotkulauta ei kelpaa liikenteeseen vakuutuspakonkaan jälkeen

Petteri Pyyny
30. toukokuuta, 2024 18:06

Kesäkuun 2024 alussa Suomessa muuttuu liikennevakuutuslaki, kun mm. sähköpotkulaudat siirtyvät tietyiltä osin liikennevakuutusvelvollisiksi.
Kesäkuun alusta lähtien sähköpotkulaudalle on pakko hankkia liikennevakuutus, mikäli jompi kumpi ehdoista täyttyy:



Paino arvioidaan ensisijaisesti maahantuojan ja valmistajan antamien tietojen pohjalta, eli skuutista ei voi irroitella osia saadakseen sen painon laskemaan alle 25 kg rajan.
Nopeuden osalta puolestaan kyseessä on siis se, miten nopeasti sähköpotkulaudalla voi ajaa. Eli vaikka ajaisi tutkaan 15 km/h, mutta poliisin testeissä selviää, että laudalla voisi halutessaan ajaa vaikkapa 40 km/h, se on vakuutettava.

Mutta iso kysymys koskeekin tätä 25 km/h nopeusrajaa. Tähän saakka Suomessa yli 25 km/h kulkevat sähköpotkulaudat ovat olleet aina kiellettyjä tieliikenteessä.

Nyt kun lujempaa kulkeville laudoille tulee vakuutuspakko, tarkoittaako se sitä, että yli 25 km/h kulkevalla, vakuutetulla sähköpotkulaudalla saa ajaa tieliikenteessä?

Asiasta on ollut pientä epäselvyyttä alan harrastajien kanssa, joten soitimme Traficomille ja pyysimme vastauksia kysymyksiimme. Niitä tarjoili Traficomin asiantuntija, mediamme yhteydenottopyynnön jälkeen.

Saako yli 25 km/h laudalla ajaa liikenteessä?



Vastaus on yksiselitteisesti ei.

Vakuutuspakko ei liity millään tavalla tieliikennekelpoisuuteen. Taustalla on siis kaksi toisistaan erillistä lakia, liikennevakuutuslaki ja ajoneuvolaki. Näistä vain liikennevakuutuslaki muuttuu. Jatkossakin kaikkien tieliikennekäyttöön tarkoitettujen sähköpotkulautojen suurin mahdollinen rakenteellinen nopeus on 25 km/h.

Maastoliikennelain mukaisilla, suljetuilla alueilla, jossa maanomistajalta on saatu ajamiseen lupa, voidaan yli 25 km/h kulkevilla laudoilla ajaa - kunhan lauta on vakuutettu. Mutta julkisille teille yli 25 km/h kulkevilla laudoilla ei ole mitään asiaa.

Traficomin edustaja kehotti asiasta kiinnostuneita kuljettajia perehtymään maastoliikennelain pykäliin tarkemmin tältä osin. Suljetuilla maastoalueillakin vaaditaan siis liikennevakuutus, jos lauta kulkee yli 25 km/h.

Tästä seurasi tietysti väistämättä jatkokysymys...

Voiko nopean sähköpotkulaudan muutosrekisteröidä tieliikennekelpoiseksi?



Eli kysymyksemme oli se, voisiko vaikkapa 40 km/h kulkevan sähköpotkulaudan rekisteröidä johonkin toiseen ajoneuvoluokkaan, jolloin siitä tulisi laillinen myös tieliikenteessä.

Traficomin vastaus oli tähänkin yksiselitteinen ei.

Muutosrekisteröintiä esimerkiksi mopoksi ei voida tehdä. Kaikissa edes teoreettisesti sähköpotkulautaa muistuttavissa ajoneuvokategorioissa vaaditaan kiinteä penkki, joka siis sähköpotkulaudasta määritelmällisesti puuttuu.

Lue myös: Selvitimme sähköpotkulautojen liikennevakuutusten hinnat

Lisäksi suosittelemme tutustumaan tarkemmin Traficomin sähköisten liikkumisvälineiden sivuun sekä Liikennevakuutuskeskuksen sivuun sähköisten liikkumisvälineiden vakuuttamisesta.

Lue myös nämä
Tägit
vakuutus Traficom sähköpotkulauta
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.