Google käynnistää Haminan datakeskuksessa uuden hukkalämmön talteenottoprojektin - laajentamiseen investoidaan miljardi

Janne Yli-Korhonen
20. toukokuuta, 2024 15:28

Google ilmoittaa investoivansa Haminassa sijaitsevaan datakeskuskampuksensa laajentamiseen miljardi euroa. Vuodesta 2009 lähtien Google on investoinut Haminan datakeskukseen sekä siihen liittyvään infrastruktuuriin yhteensä 4,5 miljardia euroa.
Nykyisellään koko datakeskuskampus työllistää noin 400 henkilöä. Laajentumisen jälkeen se työllistää kokoaikaisesti noin 100 uutta työntekijää.

Uusi laajennus on valmis vuoden 2025 elokuussa.

"Googlen ilmoitus miljardi-investoinnista datakeskuksen laajennukseen on erittäin hieno uutinen Suomelle ja suomalaisille. Sen vaikutukset työllisyyteen ja talouskasvulle ovat tervetulleita. Tämä lähettää myös tärkeän viestin maailmalle siitä, että Suomi on houkutteleva ja kannattava investointiympäristö globaaleille toimijoille", pääministeri Petteri Orpo sanoo.


Samalla Google kertoo uudesta yhteistyöstä Haminan kaupungin ja Haminan Energian kanssa, jonka myötä datakeskuksesta syntyvä lämpö kerätään paikallisen kaukolämpöverkon käyttöön.



Google kertoo, että talteenotetun lämmön määrä vastaa arviolta 80 prosenttia Haminan kaukolämmön tarpeesta, ja sitä käytetään kotitalouksien, koulujen ja julkisten rakennusten lämmittämiseen alueella.

Vähähiilisen lämmön keräysprojektin vaikutusten odotetaan alkavan näkymään Haminan energiataseessa vuoden 2025 loppuun mennessä, kun lämmön talteenotto alkaa. Google tarjoaa kerätyn lämmön ilmaiseksi Haminan Energialle, jonka kautta se kulkeutuu Haminan kaupungin kaukolämpöverkkoon.

"Googlen hukkalämmön talteenottoprojekti on juuri sellainen investointi, joita Suomi tarvitsee. On inspiroivaa, että tällaisella yksittäisellä toimella yhden kaupungin lähes koko kaukolämmön jakelu saadaan hukkalämmöllä toimivaksi. Tämä tuo kotitalouksille taloudellisia säästöjä, mutta ensisijaisesti kyseessä on merkittävä ilmastotoimi", sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen.

Lue myös nämä
Tägit
datakeskus Suomi Google
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.