SpaceX ei vieläkään onnistunut raketin laskeutumisessa merelle

Valtteri Ahonen
18. tammikuuta, 2016 13:18

SpaceX on suunnitelmien mukaan yrittänyt viikonloppuna jälleen laskeutua Falcon-raketillaan merellä liikkuvalle alustalle. Aivan täydellinen suoritus ei tälläkään kertaa ollut.
Falcon 9 -raketin pääasiallinen tehtävä oli tällä kertaa kuljettaa kiertoradalle satelliitti. Samalla testattiin kuitenkin jälleen laskeutumista. Raketti näytti laskeutuvan alustalle hyvin ja moottori sammui sen ollessa alustallaan, mutta tämän jälkeen raketti alkoi kuitenkin uhkaavasti kallistua ja lopulta kaatui räjähtäen maahan. Yksi raketin laskeutumisjaloista ei lukkiutunut alustaan.
Kaatumisen ja jalan lukituksen pettämisen todennäköiseksi syyksi on ilmoitettu jääkertymä, joka saattoi syntyä sankan sumun seurauksena. Elon Musk kertoi tapauksen jälkeen twiiteissään, että muutoin laskeutuminen onnistui suunnitellusti.

Video, jonka Elon Musk (@elonmusk) julkaisi



Laukaisusta ja koko tehtävästä on myös nähtävillä juonnettu webcast.

Lue myös nämä
Tägit
avaruus raketti SpaceX
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.