Euroopan parlamentti vaatii Googlen jakamista osiin

Manu Pitkänen
22. marraskuuta, 2014 10:00

Euroopan parlamentissa on valmisteltu kannanottoa, joka voisi johtaa käytännössä Googlen hakukoneen ja sen muiden verkkopalveluiden pilkkomiseen eri yhtiöihin. Asiasta uutisoivat Financial Times ja Reuters.
Euroopassa Googlen saavuttama rautainen asema hakukonemarkkinoista on nostanut huolta niin päättäjien kuin sisältöteollisuudenkin parissa. Euroopan komissio on jo noin viiden vuoden ajan selvittänyt onko Googlen toiminta hakukonemarkkinoilla ollut kilpailulainsäädännön vastaista, mutta mitään virallista päätöstä suuntaan tai toiseen ei ole asiassa tehty. Parlamentti painostaa kannanoton kautta kilpailukomissaari Margrethe Vestageriä aloittamaan toimet Googlea vastaan.
Reutersin mukaan Googlea ei mainita ehdotuksessa nimeltä. Yhtiöllä on kuitenkin arvioitu olevan 90 prosentin markkinaosuus Euroopassa, joten on päivänselvää mihin yhtiöön ehdotelma on kohdistettu. Parlamentin on määrä saada kannanoton lopullinen versio valmiiksi ensi viikon alussa.

Lue myös nämä
Tägit
Google EU Euroopan komissio Euroopan Unioni EU-parlamentti hakukone
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.