AfterDawn logo

Turun seudun joukkoliikenne Fölin verkkosivut joutuivat viikonloppuna hyökkäyksen kohteeksi - sivuilla oli linkki pornosivulle

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Turun seudun joukkoliikenne Fölin nettisivut joutuivat lauantaina 2.12.2023 hyökkääjien kohteeksi.

Klo 16.30 jälkeen foli.fi:n etusivu täyttyi asiattomista teksteistä ja linkityksistä foli.fi:n ulkopuolisiin sivustoihin. Sivusto oli poissa käytöstä noin kolmen tunnin ajan ja saatiin palautettua käyttöön noin kello 20 lauantai-iltana.

Tämänhetkinen tilanne foli.fi:ssä on vakaa eikä lisäongelmia ole odotettavissa.

Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoo, että sivustolla oli esimerkiksi "Runkkaa tästä" -sanoin otsikoitua linkki ja sitä klikkaamalla päätyi aikuisviihdesivusto Pornhubin verkkosivuille.


Turun seudun joukkoliikenne julkaisi maanantaina tiedotteen aiheesta.

Sen mukaan asiakkaiden henkilötietoja ei hyökkäyksen yhteydessä vaarantunut, sillä sivusto sisältää julkista tietoa ja käyttäjien henkilötietoja ei käsitellä järjestelmässä. Dataa ei myöskään menetetty pysyvästi vaan kaikki saatiin palautettua ennalleen.

"Tieto asiasta tuli meille nopeasti ja ehdimme reagoimaan tilanteeseen muutamassa minuutissa. Hakkeroitu sivusto ehti olla esillä noin puoli tuntia, kunnes varasivusto saatiin otettua käyttöön", kertoo Fölin viestintä- ja markkinointipäällikkö Sinikka Martinez.

Hyökkäyksestä on tehty rikosilmoitus. Tarvittavat tiedot on toimitettu poliisille.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki