AfterDawn logo

PlayStation 5:lle uusi ohjelmistopäivitys - luvassa tuki suuremmille M.2 SSD -asemille ja uusia äänivaihtoehtoja

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Sony julkaisi beetaversiona PS5-konsolille uuden ohjelmistopäivityksen, joka on toistaiseksi saatavilla vain muutamissa maissa. Kaikkien käytettävissä oleva vakaa versio on luvassa myöhemmin tämän vuoden aikana.

Esteettömyysominaisuuksien osalta uusi versio mahdollistaa toisen ohjaimen määrittämisen apuohjaimeksi. Tämän ominaisuuden avulla yhdellä tilillä voidaan käyttää kahta ohjainta yhtenä ohjaimena, ja näin toinen pelaaja voi auttaa esimerkiksi lasta navigoimaan pelin haastavissa kohdissa.

Äänen osalta Tempest 3D AudioTechin tuottamasta 3D-äänestä voivat päivityksen myötä nauttia ne, jotka omistavat yhteensopivia Dolby Atmos-HDMI-laitteita, kuten soundbareja, televisioita tai kotiteatterijärjestelmiä. Aiemmin 3D-ääntä on pystynyt hyödyntämään muun muassa Sonyn omilla Pulse 3D-kuulokkeilla.

PlayStation 5:sta löytyy 825 gigatavun edestä sisäistä tallennustilaa, mutta sitä voi lisätä M.2 SSD:llä. Päivitys tuo konsolille entistä isommat tallennustilat, sillä jatkossa tuettuna ovat jopa 8 teratavun M.2 SSD -asemat, kun aiemmin rajana olivat 4 teratavun asemat.


M.2 SSD-aseman tulee täyttää tietyt kriteerit. Ne näet tämän sivun kautta.

Luvassa on runsaasti muita pienempiä lisäyksiä. Esimerkiksi käyttöliittymän haptisen palautteen voi ottaa käyttöön, viesteihin voi reagoida emojeilla ja pelejä voi helposti etsiä omasta pelivalikoimasta. Kaikki uudistukset näet PlayStationin blogikirjoituksesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki