AfterDawn logo

Näitä alueita Googlen Street View -autot kuvaavat Suomessa tämän vuoden aikana

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Googlen Maps -karttapalvelun Street View -kuvausautot kuvaavat tämän vuoden aikana Suomen teitä ja rakennuksia useilla paikkakunnilla.

Street View -kuvausauton katolle on asennettu kamera, joka ottaa kuvia kaikkiin ilmansuuntiin. Tällaisen auton voi bongata tämän vuoden aikana eri puolilla Suomea, kun kuvadataa päivitetään Google Maps -karttapalveluun.

Googlen sivuston mukaan maalis-joulukuun aikana kuvattavia kohteita ovat Helsinki, Espoo, Porvoo, Lohja, Vantaa, Turku, Salo, Pori, Rauma, Lahti, Kuopio, Tampere, Vaasa, Kajaani, Oulu, Kuusamo, Rovaniemi, Kemi, Vallolansaari, Koppelo ja Inari.

Googlen Ruotsin ja Suomen viestintäpäällikkö Andrea Lewis Åkerman kertoo Ylelle, että palvelun kuvia päivitetään tasaisesti eri puolilla maailmaa.

"Koko Street View'n ajatus on heijastella virtuaalista todellisuutta maailmasta jossa elämme. Maailma muuttuu koko ajan, uusia rakennuksia, teitä ja muuta tulee koko ajan, ja yritämme vastata tähän kuvaamalla koko ajan uutta".


Street View -kuvaamisessa Google hyödyntää omien kuvausautojen lisäksi käyttäjien lähettämää kuvaa. Street View -materiaalia voidaan tuottaa vaikkapa puhelimella. Tästäkin huolimatta osa palvelun kuvamateriaalista on jo yli 10 vuotta vanhaa.

Palvelu lanseerattiin Yhdysvalloissa vuonna 2007 eli nyt toukokuussa Street View täyttää 15 vuotta. Suomessa palvelu avautui 2010.

Ylen mukaan vuosien aikana yhtiön kuvaajat ja kuvausautot ovat ottaneet yli 170 miljardia kuvaa yli 16 miljoonan kilometrin matkalta ympäri maailmaa.

Myös Applella on vastaavanlainen Katso ympärille -toiminto Apple Kartta -palvelussa, mutta Applen nettisivujen mukaan Apple Kartta-autot eivät tänä vuonna kuvaa Suomessa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki