AfterDawn logo

OtavaMedia lakkauttaa ikonisen MuroBBS -keskustelualueen tällä viikolla

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Yksi suomalaisen IT-kulttuurin kulmakivistä on katoamassa. Teknologiasivusto Muropaketin keskustelualueet lopetetaan tällä viikolla.

Keskustelualueiden lopettamisesta tiedotettiin lyhyesti tänään ja lappu luukulle ilmestyy jo torstaina, 14.4.2022. Tuon päivämäärän jälkeen keskustelualueet lakkaavat olemasta. Keskustelualueiden sisältöjä aiotaan säilyttää vielä 3 kuukauden ajan lopettamisen jälkeen mahdollisten viranomaistiedustelujen vuoksi. Kolmen kuukauden ylimenoajan jälkeen kaikki viestit ja käyttäjätiedot tuhotaan.

Muropaketti on alunperin Sampsa Kurrin vuoden 1999 helmikuussa perustama palvelu. Kurri myi sivustonsa Sonera Plazalle vuonna 2000 - aikana, jolloin operaattorit vielä panostivat sisältöliiketoimintaan. Sittemmin omistajuus siirtyi yrityskauppojen myötä nykyiselle omistajalleen, OtavaMedialle.

Muropaketin keskustelualueet ovat historiansa yhteenlasketuissa viestimäärissä suurimmat suomalaiset teknologiaan keskittyneet keskustelualueet. Keskustelualueiden vakikäyttäjien ydinryhmä siirtyi kuitenkin isolta osaltaan Kurrin myöhemmin perustaman io-techin keskustelualueille, TechBBS:ään.


Mutta foorumeiden sulkemisen vuoksi ollaan menettämässä valtava määrä suomalaista IT-historiaa - ja tietoutta. Keskustelualueiden viestejä toki löytyy mm. Internet Archivesta, mutta sivuston alkuperäinen perustaja Kurri on myös pyytänyt OtavaMedialta mahdollisuutta pelastaa keskustelualueiden sisältö, eräänlaiseksi museoksi.

Miksi valtaosa foorumeista kuihtui pois?

Olemme AfterDawnin näkökulmasta olleet varsin hyvällä aitiopaikalla keskustelualueiden historiaa seuraamassa. Suomenkielisen AfterDawnin keskustelualueiden lisäksi omistamme myös englanninkielisen AfterDawnin keskustelualueet. Kumpikin foorumi keräsi huippuvuosinaan satoja tuhansia viestejä - englanninkielinen jopa miljoonia vuodessa.

Moni asiaa omaa nenäänsä pitkin katsova saattaa osoittaa sormella vaikkapa moderointiin tai teknisiin toiminnallisuuksiin, mutta kahden valtavan foorumin historiaa katsottuna näkökulma on laajempi. Syitä on neljä.

Sosiaalinen media

Iso tekijä on sosiaalisen median nousu. Keskustelut ovat siirtyneet erilaisiin Facebook-ryhmiin, joissa on usein hyvinkin aktiivinen yhteisö. Esimerkkinä vaikkapa yli 20'000 jäsenen PC-raudan keskustelu -ryhmä.


Valitettavasti Facebookin ryhmissä on yksi suuri miinus - niin valtava, että tulevaisuuden historioitsijat tulevat varmasti näkemään sen kauheuden kaikessa karmeudessaan.

Facebookin ryhmissä tapahtuva keskustelu on suljettujen ovien takana, Facebookin palvelimella. Facebookin sisältöä on lähes mahdotonta löytää hakukoneilla, sitä ei arkistoida vaikkapa Internet Archiveen - ja Facebookin sisäinen haku on käsittämättömän huono.

Käytännössä tärkeät ja hyödylliset viestiketjutkin katoavat Facebookin ryhmissä arkistoon, josta niitä ei käytännössä enää löydetä.

Mutta Facebook on ehdottomasti yksi tärkeimmistä syistä foorumeiden suosion romahdukselle.

Googlen päivitys 2010-luvulla

Seikka, mitä keskustelualueita aktiivisesti käyttävät ihmiset eivät koskaan ymmärrä, on se, että keskustelualueille täytyy saada jatkuvasti myös uutta verta. Muutoin ne kuolevat.

Ja tärkein - usein jopa ainoa - tapa saada uutta verta keskustelualueille on se, että ihmiset törmäävät kyseisen foorumin sisältöön jossain. Netissä se tarkoittaa käytännössä Googlen hakua. Eli kun tietty foorumi tulee hakutuloksissa vastaan tarpeeksi monelle, tarpeeksi usein, silloin myös osa kävijöistä kysyy uutta - ja aloittaa viestiketjuja. Ja pikkuhiljaa tulee osaksi keskustelualueita.

Asia, jota harva hakukoneoptimointia tuntematon ymmärtää, on Googlen merkitys - ja sen muutokset.

2010-luvulla tapahtui liuta merkittäviä muutoksia siihen, miten Google painottaa eri sivustoja. Yksi merkittävimmistä oli se, että Google ryhtyi painottamaan "auktoriteettia" hakutuloksissaan.

Käytännössä tuo muutos tarkoitti sitä, että nimimerkkien takaa foorumeilla vastauksia jakelevat ihmiset tiputettiin alemmas arvoasteikossa.

Eli tuon muutoksen jälkeen Googlen mielestä keskikokoinenkin, omalla nimellä kirjoitettu blogi, tarjoaa luotettavampaa tietoa kuin keskustelualueiden vastaus.

Joten foorumeiden näkyvyys alkoi romahtamaan, jos vain hakutuloksissa oli tarjolla "luotettavampaa" sisältöä - vaikkapa Iltalehden kirjoittamana - kuin mitä foorumeilla on tarjota.


Suomessa tuo ei vielä foorumeita täysin tappanut, koska suomeksi toimitettua sisältöä on lopulta rajallinen määrä - eli aivan kaikkia keskustelualueilla käsiteltyjä ei ole kirjoitettu artikkeleina. Mutta mm. meidän englanninkieliselle foorumillemme tuo muutos oli lopun alkua.

Kun uusia käyttäjiä ei tule ja vanhoja väistämättä pikkuhiljaa katoaa elämän myötä muihin piireihin, on syöksykierre itse itseään vahvistava trendi.

Googlen toinen päivitys

Suomi on yksi harvoista maista, joissa Google on todennut ihmisten osaavan niin hyvin englantia, että hakutulosten sekaan voi huoletta sotkea englantia.

Suomeksi Googlelta hakiessa erilaisia teknologiaan liittyviä aiheita, käytännössä puolet hakutuloksista sisältää englanninkielistä sisältöä.

Kun vastakkain pistetään suomalainen foorumi - jota Google ei siis pidä enää "tarpeeksi luotettavana" - ja englanninkielinen uutissivusto, nousee englanninkielinen sivusto usein ohi, vaikka haku olisikin tehty suomeksi.

Kun Google on vielä oppinut kääntämään sisältöä - myös sille esitettyjä kysymyksiä - aina vain paremmin, joutuu kotimainen sisältö kilpailemaan aina vain enemmän englanninkielisen sisällön kanssa.

Selviytyjät

Selviytyjiäkin on. Vähän, mutta niitä on. Foorumit, jotka olivat ruokkineet alusta lähtien "kevyttä" ja "vapaamuotoista" keskustelua tiukan asialinjan ("kysy kysymys ja siihen vastataan") sijaan, ovat pysyneet muutosten jälkeenkin hengissä ja viriileinä.

Tässä Muropaketti epäonnistui, kun yhteisö oli rakentunut vahvasti Kurrin ja monien pitkäaikaisten aktiivien ympärille. Kun he kokivat, että heitä ei kuulla muutoksissa, oli kynnys vaihtaa MuroBBS:stä "uuteen kotiin" varsin kevyt.

Vastaava esimerkki on vaikkapa Jatkoajan foorumi, joka elää ja hengittää yhteisönsä avulla. Lätkästä keskustellaan, sitä harvemmin googletetaan ja päädytään sen vuoksi uuteen yhteisöön - ei, yhteisö on ja elää, koska se ei pyrikään vastaamaan kysymyksiin vaan ruokkii keskustelua.


Erilaisten ongelmien ratkaisuun keskittyneiden foorumeiden osalta kohtalo on ollut kovempi. Ja ilmeisesti MuroBBS muutosten jälkeen menetti yhteisönsä ja muuttui paikaksi, josta saadaan ratkaisuja ongelmiin - mutta muuttuneessa maailmassa se ei enää riittänyt.

AfterDawnin foorumitkin ovat hljentyneet valtavasti vuosien saatossa, mutta emme ole niitä mihinkään sulkemassa. Päinvastoin, toivotamme kaikki uudetkin käyttäjät tervetulleiksi tutustumaan keskustelualueisiimme ja aloittamaan rohkeasti uusia keskusteluja.

Pidän pienen hiljaisen hetken kuitenkin vanhan kilpailijamme muistolle.

-Petteri Pyyny, tj
AfterDawn Oy

twitter: @pyyny

1 KOMMENTTI

friis1/1

Kiitos hyvästä analyysistä. Pitäisin kuihtumisen yhtenä syynä "mobiiliin" ja "appeihin" siirtymisen. Nykyisin normaalikäyttäjällä on niin vähän säädettävä ja ongelmatilanteita kun kaikki on paketoitu niin nätisti.

Vähemmän PC käyttäjiä. Aika moni on vaihtanut perinteisen tietokoneen puhelimeen tai tablettiin. Melko paljon vähemmän ongelmia kun appit ladataan yhdestä paikasta ja ne on optimoitu toimimaan laitteella.

Windows käyttöjärjestelmänä on kehittynyt huimasti 98/XP ajoista (jotka olivat yleisimmät versiot kun minä aloittelin AD:n käyttöä vuonna 2004), mystiset bluescreenit, yhteensopivuus-, ajuriongelmat ovat lähes kokonaan kadonneet, eikä näin ollen tarvitse tulla foorumeille kyselemään ratkaisujen perään.

Nettivideot pyörii Javascriptin ja HTML5:den päällä, eikä enää tarvita Flash/Silverlight kikkareita, jotka tuottivat ongelmaa jopa osaaville käyttäjille.

Piratismi on vähentynyt: AD:ssa oli melkoisesti piratismin/kopioinnin ympärillä pyörivää keskustelua. Kuinka polttaa bin/cue tiedostoja, miten levykuva mountataan, miten CD:stä tehdään MP3:sia, mikä on paras vahtoehto Napsterin tai Audigalaxyn tilalle, miten lisätään tekstitys AVI tiedostoon yms.

Toivotan menestystä ja hyvää jatkoa AD:n väelle! Oma 'panostukseni' on ollut heikkoa, kattelin että edellinen kommenttini on lähes neljän vuoden takaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki