AfterDawn logo

Magneettijuova poistuu Mastercardin korteista

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Suomessa S-pankki oli yksi ensimmäisistä pankeista maailmassa, joka käänsi pankkikorttinsa pystymalliseksi vuonna 2019. Nyt koko maailmassa pankkikorteille ja luottokorteille on tapahtumassa sama muutos. Samalla poistuu myös magneettinauha korteista - temppu, jota Suomessa ei ole vielä uskallettu tehdä.

Yhdysvallat on monen eurooppalaisen näkökulmasta korttimaksamisessa lähes kehitysmaan tasoa tekniikoissa, joita siellä maksamiseen käytetään. Maassa saatiin vasta vuoden 2020 aikana kauan työn alla ollut sirumaksamiseen siirtyminen pitkälti päätökseen - ja sirukorteilla maksettiin vuonna 2020 noin 73% kaikista Yhdysvalloissa tehdyistä korttiostoksista. Mutta lähimaksujen osalta maa laahaa vielä pahemmin perässä: vielä vuonna 2018 ainoastaan 3 prosenttia Yhdysvalloissa käytetyistä korteista ylipäätään tuki lähimaksua.

Sirumaksamiseen siirtyminen on kuitenkin ollut merkittävä askel maksupalvelualan jäteille, jotka ovat kaikki amerikkalaisia yhtiöitä. Nyt Mastercard on kertoinut muuttavansa maailmanlaajuisesti korttejaan kolmella tavalla.


Aivan ensimmäiseksi kortit käännetään pystysuuntaisiksi - eli kuten S-pankki teki Suomessa vuonna 2019. Toisekseen lopuistakin korteista poistetaan vanhat kohokuviomerkinnät, joita on tarvittu "höylällä" maksettaessa - jotka katosivat Suomesta jo 2000-luvun alussa. Viimeisenä, mutta merkittävimpänä muutoksena tulevissa Mastercard-korteissa ei ole enää lainkaan mustaa magneettijuovaa.

Magneettijuovan poistaminen on temppu, joka rajoittaa kortit käytännössä niin, että sen jälkeen ne toimivat ainoastaan sirulla maksamista tukevissa maksupäätteissä ja sirua tukevissa pankkiautomaateissa. Luonnollisesti myös lähimaksaminen on osa Mastercardin uusittuja kortteja.

Muutos koskee siis myös Suomea. Mastercard aloittaa uudistuksen nimenomaan Euroopasta ja muista maista, joissa siru- ja lähimaksaminen ovat arkipäiväisiä jo nyt. Yhdysvalloissa korttien uusiminen alkaa vasta vuonna 2027. Mastercardin suunnitelmissa on, että yhdessäkään vuonna 2029 myönnetyssä kortissa ei olisi enää magneettijuovaa - ja vanhatkin magneettijuovaa käyttävät kortit poistuvat käytöstä viimeistään vuonna 2033.

Mastercardin mukaan vuonna 2020 lähes puolet (45%) kaikista fyysisesti tehdyistä korttiostoksista maailmassa maksettiin lähimaksun avulla. Tuleva muutos koskee kaikkia Mastercardin kortteja, olivatpa ne sitten luottokortteja tai debit-kortteja.

1 KOMMENTTI

Hoyla (vahvistamaton)1/1

OP:n kortistakin näköjään katos nuo kohonumerot, kun tuli uusi rikkoutuneen tilalle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki