AfterDawn logo

Google toi täysimittaiset osoitteet takaisin Chromeen

Matti Robinson Matti Robinson

Googlen Chrome-selain sai pari vuotta sitten uudistuksen, jossa osoitepalkin, eli nk. omniboxin, sisältöä on lyhennetty, jotta käyttäjille sivusto esitettäisiin yksinkertaisemmassa muodossa.

Tämän tavoitteena oli myös parantaa sivustojen turvallisuusasetusten näkymää. Ratkaisu ei kuitenkaan ole ollut kovinkaan optimaalinen, sillä Android Policen bongaamien tietojen mukaan Google ottaa asiassa nyt takapakkia.

Kehittäjille suunnatuista dokumenteista paljastuu, että jatkossa Chrome tulee näyttämään taas kokonaiset URLit. Nykyisellään URL-osoitteesta Chromen osoitepalkissa ei näy etuliite "https://www.", joten osoite alkaa verkkotunnuksesta.

Googlen tietoisuuteen on kuitenkin ehkä tuotu, että verkkotunnuksen etuliitteet voivat eroittaa myös kaksi eri sivustoa toisistaan. Myös käyttäjien huijaaminen saattaa olla helpompaa, kun etuliitettä ei näytetä.


Android Policen mukaan muutos tuli jo voimaan Chrome 91 -versiossa ja oletuksena pitäisi piilottaa vain https:// -liitteen. Senkin saa näkymiin painamalla oikeaa hiiren näppäintä osoitepalkkiin ja valitsemalla "Always show full URLs".

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki