AfterDawn logo

MTV3 tavoitti parhaiten suomalaiset kesällä - television katselu myös kasvanut viime vuodesta

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Poikkeuksellinen aika koronatilanteen takia on näkynyt keväällä TV:n kohdalla kasvun muodossa. Sama on jatkunut myöskin kesällä, kerrotaan MTV:n tiedotteessa.

Viime kesään verratessa TV-ruutujen äärellä vietettiin tänä kesänä lähes 6 prosenttia enemmän aikaa eli lähes kolme tuntia vuorokaudessa (176 min). Varsinaisia tv-kanavia katsottiin 2 tuntia 10 minuuttia ja muun katselun parissa viihdyttiin kolme varttia.

Eniten television katselun lisääntyminen on tapahtunut 15-64-vuotiaiden keskuudessa kesämökeillä, jossa kasvua tuli lisää 26 prosenttia edelliskesään verratessa.

MTV3 tavoitti kaikista kanavista eniten suomalaisia, keskimäärin 3,3 miljoonaa katsojaa viikossa. Kaupallisessa katseluosuudessa (15–64-vuotiaat, prime time klo 18.00–24.00) MTV:n osuus on 42,1 prosenttia, kun toiseksi yltänyt Nelonen Media sai 27,5 prosentin osuuden. Edellisvuoteen verratessa MTV:n osuus on myös kasvanut.


MTV:n kaupallinen katseluosuus verrattuna muihin yhtiöihin

MTV3:n Kymmenen uutisten keskikatsojamäärä kasvoi 22 prosenttia edelliskesään verrattuna, jonka lisäksi suomalaisia kiinnostivat sää ja urheilutulokset. Muita suosittuja ohjelmia MTV3:n kohdalla olivat Salatut elämät, Suomen kaunein koti: kesämökit -sarja ja Agatha Christien Miss Marple -elokuvat.

Lisäksi tiedotteessa kerrotaan C More -suoratoistopalvelun käytön kasvaneen lähes 40 prosentin verran viime vuoden kesä-heinäkuuhun verratessa, vaikka urheilutarjonta on heikompaa koronatilanteen takia. Suosituimpia ohjelmia mtv- ja C More -palveluissa olivat Salatut elämät, Ex-Onnelliset, MTV Uutiset Live sekä urheilussa Formula 1 ja La Liga.

"MTV:llä on takana hieno ohjelmakevät ja -kesä. Nyt luvassa on upea ohjelmasyksy ja uskomme, että vahva suoritteemme pysyy myös syksyllä – suomalaisia katsojia monipuolisella ohjelmistolla palvellen. Syyskuu alkaa Maikkarin superviikolla (viikko 36), jolloin käynnistyy monta suomalaisille rakasta jo entuudestaan tuttua ohjelmaa esimerkiksi Ensitreffit alttarilla, Posse, Yökylässä Maria Veitola ja Tanssii Tähtien Kanssa sekä MTV:n ohjelmauutuuksia kuten MasterChef 2020 ja Penkinlämmittäjät. Hienoa ohjelmasyksyä täydentävät tietysti MTV:n uutissisällöt, suosituimmat draamasarjat sekä kattava urheilutarjonta", kertoo MTV:n kanavajohtaja Iina Eloranta.

Lue myös:

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki