AfterDawn logo

Windows 10X -käyttöjärjestelmä saattaa saapua vasta vuoden 2021 aikana

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

ZDNet -sivusto kertoo, että Microsoftin Windows 10X -käyttöjärjestelmä saapuu keväällä 2021. Windows 10X oli alkuperäisesti suunniteltu kahden näytön laitteille, kuten Surface Neolle, mutta aiemmin tänä vuonna Microsoft kertoi käyttöjärjestelmän saapuvan myös yhden näytön laitteille.

Uuden raportin mukaan Windows 10X -käyttöjärjestelmän saapuminen viivästyy vuoden 2021 keväälle yhden näytön laitteiden osalta ja kahden näytön laitteissa käyttöjärjestelmä nähtäisiin vasta vuonna 2022. Microsoftin piti alun perin esitellä Windows 10X tämän vuoden aikana. Viivästymisen syyn taustalla on koronavirus ja sen aiheuttamat muutokset.

Lisäksi Microsoftin kerrotaan kohdanneen ongelmia Win32 -sovellusten kanssa Windows 10X:llä, jotka ovat myös omalta osaltaan viivästyttäneet käyttöjärjestelmän kehitystä. Tuki Win32-pohjaisille sovelluksille saattaakin saapua vasta vuoden 2022 aikana ja aluksi käyttöjärjestelmä tukee vain verkkopohjaisia sovelluksia sekä UWP-sovelluksia (Universal Windows Platform).


ZDNet myös uskoo Microsoftin jatkavan normaalin Windows 10:n kehitystä, mutta hitaammin, jotta Windows 10X:n kehitystyöhön saadaan lisää resursseja. Microsoftin uskotaan myös tuovan muutamia Windows 10X:n käyttöliittymän parannuksia normaaliin Windows 10:iin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki