AfterDawn logo

Googlen nettiselaimen kehitys hidastuu etätyöhön siirtymisen takia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Google on päättänyt, että se laittaa nyt Chrome-verkkoselaimen ja Chrome OS -käyttöjärjestelmän ohjelmistopäivitykset jäihin ohjelmistokehittäjien aloitettua etätyöt. Googlen mukaan kehitystahti ei ole suunnitellulla tasolla nyt, minkä takia päivitysten kehitystyö on hitaampaa.

Tällä hetkellä Google keskittyy edellä mainittujen ohjelmistotuotteiden osalta tietoturvapäivityksiin ja ohjelmistojen vakauden varmistamiseen. Uusia toimintoja ei siis ole tarkoitus ihan hetkeen lisätä. Uudet toiminnot sisältävät usein ohjelmistobugeja, joiden korjaaminen vaatii ylimääräistä työtä ja siihen ei riitä uudessa työnteon mallissa kapasiteettia.

Työnteko tiimeissä on muutoinkin haastavampaa hajautetussa etätyössä, mikä osaltaan selittää hitaampaa tahtia ja tietoturvaan keskittymistä.

Jää nähtäväksi kuinka laaja-alaisesti koronavirus vaikuttaa ohjelmistokehityksen nopeuteen tai uusien toimintojen lanseeraukseen. Esimerkiksi iOS 14:n ja Android 11:n kehitystyössä voi tulla hidasteita vastaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki