AfterDawn logo

Leica iski arkaan paikkaan Kiinassa – Poisti tämän mainosvideon netistä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Leica on ajanut itsensä Kiinassa hankalaan tilanteeseen julkaisemalla mainosvideon, jonka pääjuoni on rakennettu Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitusten ympärille.

Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksista ja niihin liittyvistä teloituksista on kulunut nyt 30 vuotta (alkoi 15. huhtikuuta ja päättyi 4. kesäkuuta 1989). Asia on ollut alusta lähtien herkkä aihe Kiinan hallinnolle, minkä takia laajalti tunnettua Tuntematon kapinallinen -valokuvaa on sensuroitu Kiinassa aktiivisesti. Leica päätyi käyttämään tämän kuvan taustatarinaa ja itse kuvaa mainosvideossaan.

Mainoksen julkaisu aiheutti kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa suuren kohun, minkä seurauksena Leica on päätynyt poistamaan videon YouTubesta ja on päättänyt olla levittämästä sitä sosiaalisen median kanavissaan. Yhtiö on yrittänyt paikata tilannetta toteamalla, ettei kyseessä ole ole sen tilaama virallinen mainosvideo. Videon on tehnyt brasilialainen mainostoimisto F/Nazca Saatchi & Saatchi.


Kiina on yksi Leican tärkeimpiä markkina-alueita ja se tekee tiivistä yhteistyötä esimerkiksi kiinalaisen Huawein kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki